keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Muinaisenglantiko hepreaa?

Toisin kuin otsikosta voisi kuvitella, ei tämän kirjoituksen tarkoitus ole kommentoida mitään viimeisintä pseudotieteellistä hörhöteoriaa. Nimimerkki DeusVult kirjoitti Potku.netissä seuraavasti vastatessaan henkilölle, joka valitteli älynsä puutetta muinaisenglanninkielisen anglosaksikronikan ymmärtämiseen:
"Ei kenenkään muunkaan älyllä, tuo varhaiskeskiaikainen englanti täyttä hepreaa nykyihmiselle. Onneksi tuosta on kyllä varmasti nykykielisiä käännöksiä."
Nykyihmisen on tietenkin vaikea lukea vanhoja tekstejä, koska kirjoittajan ja nykylukijan kokemusmaailmat ovat niin erilaisia, mutta muinaisenglanti ei kuitenkaan ole mitenkään erityisen vaikeaa, eikä se ole missään nimessä sen enempää "täyttä hepreaa" kuin vaikkapa nykysaksa - siis jos kumpaakaan kieltä ei osaa. Anglosaksikronikka tuli keskustelussa esiin puhuttaessa viikingeistä ja heidän ryöstöretkestään Lindisfarneen. Alla kaksi relevanttia otetta kyseisestä dokumentista, joista olen hahmottamisen helpottamiseksi alleviivannut finiittimuotoiset verbit eli "predikaatit" (7 merkitsee 'ja'):
787
Her nom Beorhtric cyning Offan dohtor Eadburge 7 on his dagum cuomon ærest iii scipu 7 þa se gerefa þærto rad 7 hie wolde drifan to þæs cyninges tune þy he nyste hwæt hie wæron 7 hiene mon ofslog. Þæt wæron þa ærestan scipu deniscra monna þe Angelcynnes lond gesohton.

793
Her wæron reðe forebecna cumene ofer Norðanhymbra land 7 þ[æt] folc earmlice bregdon: þ[æt] wæron ormete ligræscas 7 wæron geseowene fyrene dracan on þam lyfte fleogende. Þam tacnum sona fyligde mycel hunger 7 litel æfter þam þæs ilcan geares on vi idus Iañr earmlice heðenra manna hergung adiligode Godes cyrican in Lindisfarena ee þurh reaflac 7 mansleht.
Alla olevat käännökset yrittävät noudattaa alkutekstin rakennetta sen verran kuin tuntuu mielekkäältä:

'787: Tänä vuonna kunings Beorhtric otti Offan tyttären Eadburgin (vaimokseen), ja hänen päivinään tuli ensi kertaa kolme laivaa, ja sitten virkamies ratsasti sinne ja halusi ajaa heidät kuninkaan kylään, koska hän ei tiennyt mitä he olivat, ja hänet tapettiin. Ne olivat ensimmäiset tanskalaisten laivat, jotka vierailivat anglien maassa.

793: Tänä vuonna tuli kamalia ennusmerkkejä Northumbrian maan ylle, ja pelottivat kansaa surkeasti: ne olivat valtavia salamia, ja tulisia lohikäärmeitä nähtiin lentämässä ilmassa. Merkkejä seurasi pian suuri nälänhätä, ja vähän sen jälkeen samana vuonna tammikuun [luultavasti virhe] 8. päivänä surkealla tavalla pakanoiden hyökkäys tuhosi Jumalan kirkon Lindisfarnen saarella ryöstelyn ja teurastuksen kautta.'

(Päivämäärä on klassista muotoa eli sananmukaisesti "kuudentena päivänä ennen tammikuun idusta".)

Yllä oleva teksti ei ole juurikaan ymmärrettävissä nykyenglannin pohjalta. Haluan kuitenkin osoittaa, että muinaisenglanti on aivan hallittavissa oleva kieli kenelle tahansa aiheesta kiinnostuneelle (kuten tietysti hepreakin). Toisin kuin gootin ja muinaiskirkkoslaavin tapauksessa, on muinaisenglanniksi kirjoitettu kristillisten käännöksien lisäksi huomattavan paljon myös alkuperäistä kirjallisuutta, mikä tekee kielestä astetta kiinnostavamman muillekin kuin lingvisteille. Ensiksi huomattakoon oikeinkirjoituksesta muutama seikka:
  • þ eli thorn ja ð eli eth merkitsevät samaa kuin nykyenglannin digrafi th, esim. þæt 'se', þurh 'läpi', kautta', heðen 'pakanallinen'
  • f merkitsee joko v- tai f-äännettä ympäristöstä riippuen, esim. ofer 'yli, yllä'
  • æ on kirjaimien a ja e ligatuura ja sitä vastaa nykyenglannissa useimmiten a, esim. hwæt 'mitä?', æfter 'jälkeen' (æ ääntyy kuten suomen ä)
  • g voi merkitä "kovaa" g-äännettä tai j-äännettä, joka merkitään nykyenglannissa y:llä, esim. God 'Jumala', gear 'vuosi', dæg 'päivä'
  • sc merkitsee suhuässää ja merkitään nykyenglannissa sh, esim. scip 'laiva', denisc 'tanskalainen'
  • c merkitsee k-äännettä, i:n ja e:n edellä -äännettä, esim. cyning 'kuningas', cirice 'kirkko'
  • h on ääntynyt muualla kuin sanan alussa voimakkaana kurkkuäänteenä (kliseisin esimerkki skotin loch), mistä johtuu keskienglannin kirjoitusasu gh, joka on myös periytynyt nykyenglantiin, esim. dohtor 'tytär' vrt. daughter, þurh 'läpi, kautta' vrt. through ja sohton 'vierailivat' vrt. sought
Yllä olevia sääntöjä soveltamalla pääsee alkuun. On huomattava, että toisin kuin nykyenglannissa, muinaisenglannin verbit taipuvat persoonamuodoissa ja nominit neljässä sijamuodossa (nominatiivi, akkusatiivi, genetiivi, datiivi). Suomenkieliselle idea on sinänsä helppo hahmottaa, mutta englanninkielisessä kirjallisuudessa käytetään tyypillisesti kohtuuttoman paljon aikaa tämän hämmentävän ilmiön selittämiseen. En käsittele tässä nominitaivutusta erityisen yksityiskohtaisesti, mutta pyrin yhdistämään muinaisenglannin sellaisiin asioihin, jotka ovat lukijalle mahdollisesti tuttuja.

Ehkä juuri taivutuksesta johtuen muinaisenglannissa on nähtävissä vielä monia sellaisia piirteitä, jotka yhdistävät sen läheisehköön sukukieleensä nykysaksaan. Esimerkkinä mainittakoon määräisen artikkelin, joka toimii myös demonstratiivipronominina, taivutus: þæs : des, þæt : das, þam : dem sekä monikon datiivi þam : den. Adjektiivin taivutus on muinaisenglannissa hyvin samanlaista kuin nykysaksassa, esim. þæs ilcan geares 'samana vuonna (genetiivi)'. Tekstissä esiintyy myös monikon genetiivin pääte -ra, joka on tuttu fossiloituneena ruotsin sanassa allra: deniscra monna 'tanskalaisten miesten', heðenra manna 'pakanallisten miesten' (kyllä, horjuvuutta esiintyi oikeinkirjoituksessa).

Will on nykyenglannissa apuverbi, jolla ei oikeastaan ole preteritiä, mutta muinaisenglannissa sen merkitys on 'haluta', esim. wolde 'halusi', vrt. saks. wollte. Verbi niman (pret. nom) 'ottaa' on vastaava kuin saksan nehmen. Muinaisenglannin preesenspartisiipin pääte on tuttu saksasta ja ruotsista, esim.  fleogende, vrt. saks. fliegend tai ru. flygande 'lentävä'.

Verbien persoonapäätteet ovat ylipäänsä samanhenkisiä kuin saksassa: wæron : waren 'olivat', cuomon : kamen 'tulivat', nom : nahm 'otti'. Tekstissä ei sen luonteesta johtuen esiinny juuri muita persoonamuotoja, mutta esimerkiksi singan 'laulaa' taipuisi preesensin yksikössä ic singe, þu singest, he singeþ. (King James -englannin tuntemus auttaa myös.) Ge-prefiksi ei ole muinaisenglannissa erityisesti perfektipartisiipin tunnus vaan esiintyy samaan tapaan verbijohtimena kuin toisinaan saksassakin (esim. gewinnen). Gesohton 'vierailivat' on preteriti verbistä (ge)secan; nykyvastineet ovat seek ja epäsäännöllinen preteriti sought. Sana man (mon) esiintyy epämääräisenä subjektina kuten saksassa ja ruotsissa (ns. "man-passiivi"), esim. hiene mon ofslog 'hänet tapettiin'. Samaten saksasta tai ruotsista tuttu käänteinen sanajärjestys esiintyy muinaisenglannissakin: her nom Beorhtric cyning Eadburge 'tässä (= tänä vuonna) otti kuningas Beorhtric Eadburgin' ja on his dagum cuomon iii scipu 'hänen päivinään tuli kolme laivaa'. (Sivumennen mainittakoon, että neutrin monikon pääte -u esiintyy vain ns. lyhyttavuisilla sanoilla; pitkätavuisilla sanoilla yksikkö ja monikko ovat nominatiivissa ja akkusatiivissa samannäköisiä kuten ruotsin ett hus, många hus.)

Kyseinen tekstipätkä ei ole missään paras mahdollinen ensikosketus muinaisenglantiin, mutta toivon tässä esitettyjen havaintojen olevan sellaisia, jotka eivät ainakaan säikäytä ketään kauemmaksi tästä kiehtovasta kielimuodosta, jonka osaajia on Suomessa aivan liian vähän. Aiheesta kiinnostuneen kannattaa tutustua myös muinaisenglanninkieliseen isä meidän -rukoukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti