sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Mikael Agricola tammikuusta

Viime vuoden huhtikuussa alkanut sarja Mikael Agricolan Rucouskirian (1544) kalenteriosasta on nyt edennyt kolmanneksi viimeiseen osaansa. Käsittelen tällä kertaa jälleen hieman yksityiskohtaisemmin vanhan kirjasuomen oikeinkirjoitukseen ja äänneoppiin liittyviä seikkoja itse sisältöä tietenkään täysin unohtamatta.
Minun Nimen on Tammikw.
iolla on caxi Pää ja szw.
Woosi minussa loppu ia alku.
söö / ioo / hacka hirssiia alkw.
Kylue ia caickia mwta te.
mutta weri älä ialghast laske.
Telle kwlla sömen pite. (ninquin Almāsar
sano) Ingfäria / Pippuroijta / Caligot /
ia Nelike. Ia swrustamata wähä Wina /
ia eij Mettä iooman / Eyke pää szonda is-
kemen / mutta maxa szonda / ios hätä käske
(Otaksuttavasti hirssiia alkw = hirssi ia halkw.)

'Minun nimeni on tammikuu, / jolla on kaksi päätä ja suuta. / Vuosi minussa loppu ja alku. / Syö, juo ja hakkaa hirsiä ja halkoja. / Kylve ja kaikkea muuta te, / mutta verta älä jalasta laske. / Tässä kuussa syödä pitää (niin kuin Al Mansur sanoo) inkivääriä, pippuria, galangalia ja neilikkaa, sekä suurustamatta vähän viiniä eikä sahtia juoda, eikä pääsuonta iskeä, mutta maksasuonta, jos hätä käskee.'

Alkuteksti faksimilenä.
Kirjain i voi merkitä joko lyhyttä /i/-äännettä (esim. caximinussa, iskemen), pitkää /i:/-äännettä (esim. hirssininquinWina) tai konsonanttista /j/-äännettä (esim. iolla, ia). Vastaavasti kirjain u merkitsee joko lyhyttä /u/-äännettä (esim. Minun, mutta) tai /v/-konsonanttia (esim. kylue). Viimeksi mainittu äänne voidaan merkitä myös w-kirjaimella (esim. wähä Wina), mutta vokaalina w merkitsee vokaalina johdonmukaisesti pitää /u:/-äännettä (esim. Tammikw, szw, mwta). Agricola horjuu /ä/-äänteen merkitsemisessä e- ja ä-kirjainten välillä (esim. Pää, älä, Telle 'tällä', pite 'pitää', wähä, Eyke 'eikä', iskemen 'iskemän'). Sananalkuinen /s/ merkitään välillä saksasta tutulla sz-ligatuuralla (esim. szonda 'suonta', szw 'suu'), välillä s-kirjaimella (esim. sano 'sanoo', sömen 'syömän'). Agricola ei kirjoita yhdyssanoja säännöllisesti yhteen: pää szonda 'pääsuonta', maxa szonda 'maksasuonta'.

Vanhassa kirjasuomessa esiintyy pitkiä vokaaleja, jotka ovat nykysuomessa (toisin kuin virossa) diftongisoituneet: Woosi 'vuosi', söö 'syö', ioo 'juo', sömen 'syömän', iooman 'juoman', szonda 'suonta'. Nykysuomessa mainittujen verbien alkuperäinen vartalovokaali näkyy lyhentyneenä ja diftongin osaksi supistuneena imperfektimuodoissa söi ja joi. (Vrt. viron sööda 'syödä', jooda 'juoda' ja soon 'suoni'.) Toisinaan Agricolan vokaalit eroavat muutenkin nykyisestä kirjakielestä, esim. hirssi 'hirsiä', alkw 'halkoa', caickia 'kaikkea'.

Agricolan käyttämät k:n ja t:n heikkojen asteiden merkitsemiseen käyttämät digrafit gh ja (tässä tekstissä esiintymätön) dh viittaavat nykysuomesta puuttuviin hankausäänteisiin /γ/ ja /ð/: edellistä vastaa nykysuomessa k:n heikkona asteena kato (jalka : jalasta) tai v (luku : luvun), jälkimmäistä yleiskielen d (käsi : käden). Tekstissä esiintyvä ialghast viittaa siis ääntöasuun /jalγast/. (Muutoksesta gh > v ks. myös "Velallinen ja velvollinen".)

Tammikuun latinankielinen nimi Ianuarius viittaa kaksikasvoiseen Janus-jumalaan, siksi tammikuulla on caxi Pää ja szw. Sana szw voi tässä hyvinkin merkitä 'kasvoja' kuten latinan kielen os 'suu, kasvot, sisäänkäynti'. Januksen nimeen liittyy latinan sana ianua 'ovi'.

Kuten lokakuussa tuli jo mainittua, sana Wina ei viittaa viinaan vaan viiniin; molempien nykysuomen sanojen pohjalla on latinan sana vinum, joka on lainautunut suomeen ensin germaanisessa muodossa viina, myöhemmin ruotsin kautta muodossa viini. Ensiksi mainittu on sittemmin vakiintunut merkitsemään vahvaa tislattua alkoholijuomaa (tai toisinaan alkoholijuomia yleensä), jälkimmäinen viiniä.

Agricolan mainitsema Almāsar eli Al Mansur ei nähdäkseni ollut "arabialainen lääkäri", kuten Agricolan yrteissä mainitaan (Häkkinen-Lempiäinen 2007: 25 ja 30), vaan Manṣūr ibn Isḥāq, Rayn kuvernööri vuosina 902 - 908, jolle heinäkuussa mainittu mestari Rasis eli Muhammad ibn Zakariyā Rāzī (865 - 925) omisti lääketieteellisen teoksensa Kitāb al-ṭibb al-Manṣūrī ('lääketieteellinen kirja omistettu Mansurille') tai lyhyemmin Kitāb al-Manṣūrī. Gerard Cremonalaisen laatima latinankielinen käännös tunnettiin nimellä Liber medicinalis ad Almansorem 'lääketieteellinen kirja Al Mansurille' tai Liber Almansoris 'Al Mansurin kirja', mikä saattaa olla syynä Agricolalla esiintyvään virheeseen.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Käskemisestä ja käskyttämisestä

Sana käskyttää joutuu toisinaan oikeakielisyysharrastajien hampaisiin, koska se mukamas tarkoittaa sitä, että käskeminen teetetään jollakulla muulla, tai on ylipäänsä täysin turha johdos sanasta käskeä vailla omaa itsenäistä merkitystään. Molemmat näkemykset ovat hieman hassuja.

Armeijakielessä sanalla käsky on oma, arkikielistä tarkempi merkityksensä: käsky voi olla esimerkiksi käsky vartiomiehelle, käsky sivustapartiolle tai hyökkäyskäsky, joilla kaikilla aloitetaan jokin tietty toiminta. Käsky sisältää yleisen käskyrungon mukaisessa järjestyksessä esimerkiksi tiedot vihollisesta, ylemmän johtoportaan tehtävän, oman tehtävän sekä toimintaa tukevat yksiköt. Lyhimmillään käsky voi olla esim. "vartiopaikkasi on tässä, tähystyssuunta tuohon suuntaan, tehtäväsi on suojata joukkueen ryhmittyminen puolustukseen". Käsky on eri asia kuin komento, jolle on ominaista lyhyys ja sitä välittömästi seuraavan toiminnon ennaltamäärättyys, esim. sulkeisjärjestyksen määrämuotoiset "asento", "eteen - vie", "käännös vasempaan - päin" tai taistelun johtamiseen liittyvät "kk tukee", "jontka, ampukaa", "kakkonen irti".

Kun tehtävän täyttäminen edellyttää useampien käskyjen antamista, voidaan puhua käskyttämisestä: tehtävä on käskytetty, kun siihen liittyvät tarpeelliset käskyt on annettu. Käskyttämisellä on myös toinen, täysin edellisestä poikkeava merkitys, joka liittyy voimankäytön alimpaan aseeseen eli neuvoihin, kehotuksiin ja käskyihin: käskytystä on esimerkiksi se, kun kohdehenkilölle sanotaan (toistuvasti) "pudota ase!". Kyseessä on siis tekninen termi, joka viittaa luonnollisesti eri asiaan kuin siihen, että esimerkiksi esimies käskee alaistaan hoitamaan jonkin asian.

Nimimerkki Ruukinmatruunan esittämä ajatus, että joukkueenjohtaja käskyttäisi antaessaan käskyn ryhmänjohtajille, jotka sitten puolestaan käskisivät omia ryhmiään, on todellisuudelle vieras. Tällaisessa tilanteessa joukkueenjohtaja käskee nimenomaan ryhmänjohtajia, jotka sitten antavat omat käskynsä saamansa tehtävän perusteella ryhmälleen: joukkueenjohtaja ei siis varsinaisesti "teetä käskemistä" ryhmänjohtajilla. Millään kuvitteellisilla selityksillä suomen kielen "indirektion asteista" ei ole merkitystä sen kannalta, miten kieli oikeasti toimii.

Ruukinmatruuna mainitsee esimerkkeinä suomen kielen "indirektiosta" vebit vetää, vedättää, vedätyttää ja vedätätyttää, jotka hänen mukaansa ilmaisevat järjestyksessä "suoraa tekemistä", "teettämistä", "teetyttämistä" ja "teetätyttämistä". Blogisti antaa ymmärtää, että johdokset ovat suomen kielessä produktiivisia ja että teettojohdokset ovat "lähinnä vain uralilaisissa kielissä" esiintyvä ilmiö; ne, jotka käyttävät sanaa käskyttää ylempänä kuvaamallani tavalla, puhuvat suomea väärin. (Mainittakoon nyt tässä kohden, että teettäminen ilmaistaan esimerkiksi englannissa  have-verbillä ja objektikomplementtina toimivalla ed-partisiipilla, saksassa lassen-verbillä ja infinitiivillä.)

Ennen kuin sanojen tehdä ja teettää merkitysten suhde yleistetään kaikkien verbien ja niihin liittyvien ttA-johdoksien suhteeseen, on syytä tarkastella eräitä sananmuodostukseen liittyviä seikkoja.

Johtaminen eroaa taivuttamisesta siten, että johtimilla muodostetaan uusia sanoja, jotka voivat edustaa eri sanaluokkaa kuin kantasana, esim. kaunis : kaunistaa, hyppiä : hypellä, tyttö : tyttönen. Sanat taipuvat omien sanaluokkiensa mukaisesti kaikissa muodoissa, mutta kaikki johtimet eivät ole produktiivisia, eli niitä ei voi välttämättä yhdistää kaikkiin tietyn sanaluokan sanoihin. Toisin kuin johtaminen, taivuttaminen ei muuta sanan leksikaalista merkitystä: verbin tuoda merkitys ei muutu, vaikka se olisi muodossa tuon, tuokaa tai tuonemme; kuitenkin johdokset tuottaa, tuote, tuotostuontituotanto ja tuotteistaa merkitsevät aivan eri asioita. Johdosten merkitykset, toisin kuin taivutusmuodot, eivät ole juurikaan pääteltävissä minkään yleisen säännönmukaisuuden perusteella. Rajatapauksiakin löytyy, esimerkiksi partisiipit, jotka toisinaan ovat pitkälti leksikaalistuneet erillisiksi sanoikseen, esim. subtantiivit uskottutehtävä ja kannettava sekä adjektiivit poikkeava, mahtava ja vakuuttava.

Suomenkielisenä on helppo ajatella, että johtaminen ylipäänsä on suomen kielen erityispiirre, mutta esimerkiksi englannissa on monia enemmän tai vähemmän produktiivisia johtimia kuten re-, dis-, un- ja co-. (Toisinaan johtimiksi analysoidut -ment ja -ion ovat lainasanojen osina rajatapauksia.) Historiallisen kausatiivijohtimen jäljiltä englannissa on sellaisia sanapareja kuin full : fill, sit : set sekä lie : lay, joita vastaavat ruotsin kielen full : fylla, sitta : sätta sekä ligga : lägga. Ruotsissa on lisäksi säilynyt mielenkiintoinen sanaperhe vaka 'valvoa', väcka 'herättää' ja vakna 'herätä', joista viimeksi mainitussa näkyy muinaisgermaaninen *n-johdin. Gootista tunnetaan pari mielenkiintoisia johdosta verbistä bindan 'sitoa' (perfektipartisiippi bundans 'sidottu'): andbindan 'vapauttaa' sekä andbundnan 'vapautua' (sama merkitys voidaan ilmaista myös rakenteella andbundans wairþan 'tulla vapautetuksi'). Keinokieli esperanto on tunnettu johtimiensa sallimista mahdollisuuksista, esim. konstrui 'rakentaa', konstruigi 'rakennuttaa' tai verbistä vidi johdettu vidindiĝi 'tulla näkemisen arvoiseksi'.

Mutta palatkaamme suomen kieleen. Esimerkkinä johdosten semanttisesta ennustamattomuudesta käyvät sanaparit rakastaa : rakastella, päivittää : päivitellä, viettää : vietellä, joiden jälkimmäisten sanojen merkitykset eivät synkronisella tasolla oikein selity millään yksittäisellä le-johtimen pohjamerkityksellä. Frekventatiiviset le-johdokset (ks. Iso suomen kielioppi §§ 353 - 356) ilmaisevat toistuvaa (iteratiivista, distributiivista tai habituaalista) tekemistä esim. räjäytellä, jyrähdellä, sairastella. Jonkinlaista sisäistä toisteisuutta kuvaavat sellaiset sanat kuin herätellä ja tarkastella; pysyvää, mutta "epäsäännöllistä tai sattumanvaraista tai myös jaksoittaista tai toistuilevaa" (ISK § 353) ilmaisevat esimerkiksi odotella, katsella ja istuskella. Teon vähäisempää intensiteettiä ilmaisevat puolestaan kosketella, kalastella ja runoilla; vähittäistä kehittymistä esimerkiksi heräillä ja lopetella; refleksiivisiä ovat muun muassa hidastella, lasketella ja lämmitellä. Jo edempänä mainittujen leksikaalistumien lisäksi täysin itsenäinen merkitys on esimerkiksi sanoilla käsitellä, sanella ja voimistella. Oman ryhmänsä muodostavat puhuttelujohdokset kuten herroitella, sinutella ja huoritella, jotka muodollisesti vaikuttavat pohjautuvan ttA-johdoksiin *herroittaa, *sinuttaa jne.

Viimeksi mainitusta sanoista pääsemmekin luontevasti takaisin ttA-johtimeen, jolla on muun muassa johdettu verbi teettää verbistä tehdä ja käskyttää substantiivista käsky. Kuten esimerkinomaisesti käsittelemälläni le-johtimella, on kausatiivisella ttA-johtimellakin lukuisia eri merkityksiä (ISK § 313 - 317). Kantasanattomien deskriptiivisten ilmaisujen kuten hekottaa ja hohottaa ohella omalaatuisimman ryhmänsä muodostavat tunnekausatiivit kuten janottaa, nälättää ja pelottaa. Muuten substantiiveista ja adjektiiveista johdetut johdokset voivat ilmaista kohteen tekemistä joksiksin (esim. faktiiviset jaksottaakesyttää), varustamista jollakin (esim. instruktiiviset laudoittaa, jauhottaa), jonkin poistamista kohteesta tai kohteelta (esim. privatiivinen pölyttää), jonkin käyttämistä (esim. instrumentatiivinen puukottaa) tai johonkin tilaan tai paikkaan saattamista (esim. direktionaaliset nauhoittaa ja piilottaa). (Vastaavia merkityksiä on myös muilla kausatiivijohtimilla, mutta keskityn tässä vain ttA-johtimeen.) Verbeistä johdetut ttA-johdokset ilmaisevat kantasanan kuvaaman tekemisen aiheuttamista (esim. kausatiiviset uittaa, syöttää ja mahduttaa) tai teettämistä toisilla (esim. kuratiiviset teettää, pesettää). Ensiksi mainitussa tapauksessa johdoksen valenssi on eri kuin kantaverbin (esim. syöttää lasta : syödä lasta), jälkimmäisessä sama (esim. pestä auto : pesettää auto). Kuratiivisia eli teettojohdoksia voidaan muodostaa kolmella eri johtimella: -ttA (esim. teettää), -uttA (esim. maalauttaa) ja -tUttA (esim. tutkituttaa). (ISK § 313).

Eri tavalla muodostetut teettojohdokset eivät käytännössä eroa toisistaan merkitystensä suhteen: tutkituttaa ja pesettää suhtautuvat semanttisesti kantaverbeihinsä tutkia ja pestä samalla tavalla. Johtimen muoto tuntuu toisinaan liittyvän siihen, onko kantaverbi jo valmiiksi kausatiivinen: valmistaa on jo johdettu kausatiivisella tA-johtimella sanasta valmis, joten teettojohdos saa muodon valmistuttaa, jonka voi mieltää johdetuksi verbistä valmistua 'tulla valmistetuksi tai valmiiksi'. Johdonmukaisesti ajatellen on vaikea nähdä eroa verbien teettää ja (Ruukinmatruunan mainitseman verbin) teetyttää välillä: jälkimmäinen tarkoittaisi 'teettymisen aiheuttamista', mikä tarkoittaa samaa kuin 'jonkin tehdyksi tulemisen aiheuttaminen'. Kaksoiskuratiivi olisikin järkevämpi muodostaa kahdella kausatiivijohtimella: teetättää merkitsisi tällöin 'aiheuttaa, että joku teettää jonkin asian'; seuraava aste olisi *teetätättää. Näillä "järkiperusteilla" ei tietenkään olisi merkitystä, jos suomen kielessä oikeasti olisi esimerkiksi *tAtUttA-johtoisia verbejä, jotka tarkoittaisivat kantaverbin ilmaisevan tekemisen teetättämisen teettämistä toisella.

Pitkät teettämisketjut ovat käytännössä kuitenkin tuttuja lähinnä savolaisvitseistä. Eräs variaatio teemasta löytyy Savon Sanomissa 23.4.2011 julkaistusta Kirsi Pehkosen mielipidekirjoituksesta:
"Jos savolainen tarttuu itse työhön, silloin hän sen tekkee. Mutta yhtä hyvin hän saattaa teettää sen jollain toisella. Jos tämäkään ei syystä tai toisesta aio suorittaa urakkaa, hän puolestaan teetättää sen kolmannella. Jos tämäkään ei juuri sillä hetkellä ole työnteolle altis, niin hän teetätyttää sen neljännellä."
(Tekstissä vaikuttaisi olevan ajatusvirhe, mutta idea tullee siitä huolimatta selväksi.) Mikäli pieni reflektio sallitaan, mieleen tulee kyllä ainakin yksi mahdollinen tapaus johdoksesta, joka on muodostettu aidosti kahdella kausatiivijohtimella: teetättää merkityksessä 'teettää filmin teettäminen'. Tällöin kuitenkin verbi teettää on leksikaalistunut merkitykseen 'kehittää (filmi)', ja teetättäminen merkitsee siis '(filmin) teettämisen teettämistä'; koska kehittää on itse asiassa myös morfologisesti kausatiiviverbi, voidaan puhua myös kehityttämisestä. Nopea korpustutkimus osoittaa, että verbit teetättää ja kehityttää ovat käytössä juuri tässä merkityksessä. (Samoin voisin kuvitella teoriassa käyttäväni tUttA-johdosta teettojohdoksena sellaisesta verbistä, jonka ttA-johdos on selvästi vakiintunut toisentyyppiseksi kausatiiviksi, esim. ?syötytän nämä ruoat teillä, koska syöttää on jo "varattu" toiseen merkitykseen.) Varsinaista teettojohdosta ei läheskään aina edes käytetä, vaikka merkityksen voisi ajatella edellyttävän sitä: lauseissa Halonen poistatti Ahtisaarten hankinnat ja Halonen poisti Ahtisaarten sohvan Mäntyniemestä (ISK § 314) verbit merkitsevät käytännössä samaa asiaa. (Kielitoimiston sanakirja muuten pitää muotoja teettää ja teetättää samanmerkityksisinä suositellen ensiksi mainittua.)

On myös syytä huomata, että samasta kantaverbistä voidaan johtaa samalla johtimella erityyppisiä kausatiiviverbejä: teettojohdos ammuttaa merkitsee 'määrätä ammuttavaksi' (verbi sisältää ajatuksen ampumisen toteutuneisuudesta), esim. Stalin ammutti 8000 puolalaista upseeria, kun taas armeijakielessä ammuttaa liittyy ammuntojen johtamiseen: objektina voi olla joko käytettävä ase (esim. ammuttaa rynnäkkökivääriä) tai ampujat (esim. ammuttaa varusmiehiä). Ensimmäisessä tapauksessa johdoksen valenssi on näennäisesti eri kuin kantaverbillä (ampua rynnäkkökiväärillä), mutta ampua-verbin subjektina voi olla myös ase itse. Molemmissa tapauksissa on siis kyse samanlaisesta johdoksesta kuin syöttää ja uittaa.

Palataksemme kuitenkin vielä otsikon mukaiseen aiheeseen on todettava, että sanassa käskyttää ei ole mitään vikaa, eikä se tarkoita 'käskemisen teettämistä': jälkimmäinen merkitys olisi muodollisesti käskettää, ja käskyttää (jonka tapauksessa kyse on useammasta kuin yhdestä käskystä) on sanasta käsky johdettu instruktiivinen ttA-johdos. Verbi käskettää esiintyy luonnollisessa käyttöyhteydessä Vauva-lehden keskustelupalstalla liittyen lapseen, joka toiminnallaan aiheuttaa sen, että sitä on käskettävä.

Voitaisiin toki kysyä, miten oikeakielisyysharrastaja voi toisaalta olla yhtään sen enempää väärässä kuin kuka tahansa muu syntyperäinen kielenkäyttäjä. Syy on siinä, että oikeakielisyysharrastaja tyypillisesti lakkaa käsittelemästä kieltä luonnollisena ilmiönä alkaen soveltaa siihen kaikenlaisia (perusteltuja tai perustelemattomia) itse keksittyjä sääntöjä. Eräs esimerkki tällaisesta sekoilusta (edellä käsitellyn lisäksi) on valittaa, että muoto ukkostaa on väärin, koska siinä on "vahva aste umpitavussa": pitäisi olla **ukostaa. Vaikka jostain suomen fonologiaa käsittelevästä tieteellisestä lähdeteoksesta löytyisikin astevaihtelusääntö, joka näyttäisi edellyttävän jälkimmäistä muotoa, olisi kyseinen sääntö tietenkin puutteellinen, koska lähdeteoksen tehtävä on kuvata luonnollista kielenkäyttöä, jonka vastainen **ukostaa tässä merkityksessä on (murrevaihtelut voidaan tässä yhteydessä jättää huomiotta). Lisäksi on tietysti syytä huomata, että ukkostaa on johdettu sanasta ukkonen, joten astevaihtelusääntö ei päde: vai pitäisikö ukkonen taivuttaa myös partitiivissa **ukosta eikä ukkosta? Hieman perustellummasta nillityksestä on kyse silloin, kun sanaa viive edellytetään taivutettavan viipeen, viipeellä eikä viiveen, viiveellä, koska sana liittyy verbiin viipyä, jossa v:n vahvan asteen laatu on nähtävissä.

torstai 9. tammikuuta 2014

Suomenlinnan ruotsinkielisiä piirtokirjoituksia, osa 3 (fragmentteja)

Tämä lyhyt kirjoitus sisältää loput Suomenlinnasta keräämästäni aineistosta sekä tiedot toisen käden lähteistä, joita en ole käsitellyt aikaisemmissa kirjoituksissa.



Suomenlinnakeskuksen (C74) museossa on "osa Viaporin telakan muurissa ollutta 1700-luvun muistokiveä", josta on erotettavissa kaiverrus:
[...] [denna sluss
började sprängas
ur berget v[id
denna tid I Octob]er m. voro b[ägge
Färdige och Hem]mema gj[orde
exercitien inanhöst[en med
den öfriga Flott]an
Kiven ohessa olevan opastetekstin mukaan teksti kuuluu Thunbergs damm ur afgrunder upprest af Dal och Ostgöta infanteriregementer. Olen kuitenkin täydentänyt kivestä erottuvan tekstin tietosanakirja Nordisk familjebokin (1891) perusteella (ks. alempana). Teos mainitsee Viaporista löytyvän seuraavat saaristolaivastoon ja telakkaan liittyvät kaiverrukset (suomennokset ovat omiani lukuun ottamatta ensimmäistä, joka on peräisin edellä mainitusta opastekyltistä):
Thunbergs damm ur afgrunder upprest af Dahl och Östgötha Infanteri Regementer.
'Thunbergin pato, Daalin ja Itä-Göötan jalkaväkirykmenttien syvyyksistä pystyyn nostama.'

Utom Thunberg hade icke Ehrensvärd byggt denna damm.
'Ilman Thunbergiä ei Ehrensvärd olisi rakentanut tätä patoa.'
(Viimeksi mainittu kirjoitus löytyy Suomenlinnan internet-sivujen mukaan telakan pohjoisen padon seinämästä.)
Chapman byggde Hemmema och Törne Slussen
'Chapman rakensi Hämeenmaan ja Törne sulun.'

Hemmema Oden sattes på stapeln i denna docka i Sept. m. 1764, och denna sluss började sprängas ur berget vid denna tid; I October m. voro bägge Färdige och Hemmema gjorde Exercitien inan hösten med den öfriga Flottan
'Hämeenmaa Oden asetettiin luiskalle tällä telakalla syyskuussa 1764 ja tätä sulkua alettiin räjäyttää kallioon tähän aikaan; lokakuussa olivat molemmat valmiita ja Hämeenmaa teki harjoituksia ennen syksyä muun laivaston kanssa.'
Oden oli ensimmäinen Hämeenmaa-luokan fregatti. Muita Suomen maakuntien mukaan nimettyjä alusluokkia olivat pojama 'Pohjanmaa', turuma 'Turunmaa' ja udema 'Uusimaa'.



Sinisen rakennuksen (B39) itäpäätyä vastapäätä sijaitsevan Taube-kiven vieressä on isompi kivi, jossa on viisi riviä heikohkosti erottuvaa tekstiä (ks. kuva yllä). Vaikuttaisi todennäköiseltä, että kyseessä  on kappale samasta kivestä kuin Suomenlinnakeskuksessakin.

Bastioni Wreden (B49) seinällä on kahteen kiveen hakattu vaikeasti luettava teksti, mahdollisesti nimi(kirjaimet):
A.D.
G[...]
1806
Palaan kahden viimeksi mainitun piirtokirjoituksen pariin taputteen tai vastaavan kanssa ja muokkaan tätä kirjoitusta, mikäli jotain uutta selviää.

Lisää ns. pakkoruotsista

[Lisäys: linkki edelliseen kirjoitukseen aiheesta.]

Latinankielisten piirtokirjoitusten yhteydessä mainitsin Kustaa II Aadolfin, jonka kuolinpäivää 6.11. juhlistetaan Suomessa liputtamalla ja järjestämällä kaikenlaisia ruotsalaisuuteen liittyviä tempauksia. Kyseinen päivä oli Suomessa vuoteen 2010 asti myös Kustaa Aadolfin nimipäivä (ruotsalaisessa kalenterissa Gustav Adolf). Viime ruotsalaisuuden päivänä tulin päätyneeksi folktingetin sivuille, josta löytyi mielenkiintoinen teksti otsikolla "Miksikö ruotsia?". Vaikka unohdin asian joksikin aikaa, on se silti edelleen ajankohtainen. Teksti alkaa:
"Folktinget on luonnut infopankin josta löytyy tietoa siitä miksi ruotsin kieltä kannattaa lukea Suomessa. Lisäksi infopankkiin on kerätty näyttöä, joka osoittaa että vapaaehtoisen ruotsinkielen kannattajien väitteet ruotsinkielestä Suomessa ovat heikkoja tai jopa täysin virheellisiä."
Alku on asiallisesti otettuna sikäli lupaava, että siinä käytetään ilmaisua kannattaa lukea eikä on pakko lukea. Tämä kuitenkin kumoutuu heti seuraavassa lauseessa, joka on selvästi ruotsin vapaaehtoista lukemista vastaan. Seuraava otsikko onkin "Miksi ruotsi on pakollinen suomenkielisissä kouluissa?".

Tekstin mukaan "[pakkoruotsin l]ähtökohta on perustuslaissa ja kielilainsäädännössä". Tämän jälkeen seuraa numeroitu luettelo kolmestatoista argumentista ikään kuin ne olisivat johdettavissa perustuslaista ja kielilaista.

Perustuslaista on hyvä lähteä, sillä relevantissa pykälässä, jonka lainaan kokonaisuudessaan tässä, ei sanota mitään pakkoruotsista:
"Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin

Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi.

Jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan lailla. Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.

Saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Saamelaisten oikeudesta käyttää saamen kieltä viranomaisessa säädetään lailla. Viittomakieltä käyttävien sekä vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevien oikeudet turvataan lailla."
Yllä lainatun pykälän kohta "turvataan lailla" tuo meidät luontevasti kielilakiin. Siinä todetaan perustuslakia mukaillen, että Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi, ja säädetään sen mukaisesti oikeudesta käyttää omaa jompaakumpaa näistä eri instansseissa: siis oikeudesta käyttää, ei pakosta opiskella.

Todellisuudessa pakkoruotsin kova ydin on perusopetuslaissa, jossa säädetään toisen kotimaisen kielen olevan kaikille yhteinen oppiaine, valtioneuvoston asetuksessa lukiokoulutuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta, valtioneuvoston asetuksessa yliopistojen tutkinnoista sekä laissa julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta.

(Tähän kohti kuuluu tietenkin närkästyneen papiston huomautus siitä, että maallikko ei voi ymmärtää lukemiaan säädöstekstejä.)

Ylipäänsä se, että jokin asia perustuu lakiin, ei ole peruste yleisellä tasolla sille, etteikö lakia voisi muuttaa.

Mutta palatkaamme perusteisiin, miksi ruotsi on pakollinen suomenkielisissä kouluissa. Yleisenä huomiona on sanottava, että totta kai ruotsin kielen taidosta on hyötyä ja että totta kai nimenomaan ruotsista on erityistä hyötyä, jos sitä tarvitsee johonkin. Mutta tämä pätee mihin tahansa kieleen: se, että ruotsin kieltä voi käyttää sellaisissa yhteyksissä, missä ruotsin kielestä on hyötyä, ei ole erityinen peruste opiskella ruotsia, ellei kyetä osoittamaan, miksi juuri ruotsin osaaminen on erityisesti oleellista.

Vertailun vuoksi: liikunnan yleisten hyötyjen luetteleminen ei ole erityinen peruste millekään tietylle liikuntalajille. Mikäli haluaa valmistautua asepalvelukseen, voi liikuntalajinsa valita sen mukaan, että se tarjoaa pitkäkestoista rasitusta tai jopa harjoittaa armeijassa tarvittavia taitoja; mikäli on töissä turvallisuusalalla, voi jokin soveltuva kamppailulaji olla perusteltu valinta; jos haluaa pysyä timmissä kunnossa, kannattaa ehkä mennä johonkin bodyzumba action-pumppiin.
"1. Suomi on kaksikielinen maa, jolla on kaksi virallista kieltä: suomi ja ruotsi."
Tämä on toki totta, mutta näin on ollut myös ennen nykymuotoista pakkoruotsia. Lisäksi, mikäli Suomi olisi oikeasti kaksikielinen maa, ei koko keskustelua tarvitsisi käydä, koska ruotsi tuskin olisi tällöin kellekään mikään ongelma. Se, että maassa on kaksi virallista kieltä, ei automaattisesti tarkoita, että kaikkien on osattava molempia virallisia kieliä.
"2. Ruotsin kielen opiskelu edistää Suomen historian ja kulttuurin tuntemusta. Ruotsi on osa yleissivistystä."
Tämä on varmasti totta, mutta pätee myös viron, karjalan, vanhan kirjasuomen, latinan ja saksan opiskeluun. Silti mikään näistä kielistä ei ole pakollinen suomen kouluissa. Yleissivistys on sikäli huono argumentti, että ruotsi on muiden oppiaineiden lailla osa yleissivistystä juuri siksi, että sitä tarjotaan pakollisena osana yleissivistävää koulutusta. Asiaa ei pitäisi perustella sillä itsellään. Kaikki eivät tule opiskelemaan Suomen yleistä tai kirjallisuushistoriaa.
"3. Ruotsin kielen avulla voi olla kanssakäymisissä suomenruotsalaisten kanssa heidän omalla kielellään."
Somalikielen avulla voi olla kanssakäymisissä somalien kanssa heidän omalla kielellään. Tämä ei ole peruste kielen pakollisuudelle, koska kaikilla ei ole erityistä tarvetta olla kanssakäymisissä suomenruotsalaisten tai somalien kanssa.

(Jos yllä oleva kappale on mielestäsi arveluttava, ole hyvä ja jätä kommentti, jossa kerrot, miksi.)
"4. Ruotsi on helppo, yksinkertainen ja käyttäjäystävällinen kieli (vrt. venäjä)."
Vielä helpompi on viro. Minkään kielen teoreettinen yksinkertaisuus ei ole peruste sinänsä opetella kyseistä kieltä, sillä muutenhan kaikki opettelisivat esperantoa. Kielen helppous ei muodostu pelkästään kielensisäisistä seikoista, vaan myös siitä, onko kieli reaalimaailmassa sellainen, että sen käytön osa-alueissa pääsee luonnostaan harjaantumaan.
"5. Kaikilla oppilailla tulee olla samat mahdollisuudet ja oikeudet jatkaa opintojaan peruskoulun jälkeen."
Tämä viitannee lukiossa vaadittavaan toisen kotimaisen kielen opintoihin, joka on tietenkin osa pakkoruotsin ongelmaa.
"6. Kaikilla tulee olla tasavertaiset mahdollisuudet hakea niihin valtiollisiin ja kunnallisiin virkoihin, joissa vaaditaan ruotsin kielen taitoa."
Virkojen kielitaitovaatimukset ovat osa pakkoruotsiongelmaa. Sitä paitsi moniin työpaikkoihinkin voi hakea vain, jos on koulutettu tietylle alalle tai omaa tiettyä kokemusta tai taitoja. Pitäisikö kaiken olla pakollista kaikille?
"7. Ruotsin kielen taito on etu Suomen työmarkkinoilla."
On varmasti parempi osata ruotsia kuin olla osaamatta sitä, mutta tämä voidaan sanoa mistä tahansa kielestä.
"8. Suomi on osa Pohjolaa, ruotsilla pärjää myös muissa Pohjoismaissa."
Samaa perustelua voisi käyttää norjasta ja tanskasta. Pohjoismaissa pärjää myös englannilla. (Vaikka anekdootit eivät olekaan mitään perusteita, tulee mieleen, että tuntemani tanskalais-ruotsalainen pariskuntakin puhuu keskenään englantia.)
"9. Ruotsinkielentaitoinen saa helposti töitä Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa."
Tämä lienee laajennus edellisestä kohdasta. En usko, että pelkkä ruotsin kielen taito (etenkään Tanskassa ja Norjassa) riittää työllistymiseen sen enempää kuin suomen kielen taito Suomessakaan. Lisäksi kun otetaan huomioon, että pakkoruotsi on valtion taholta määrätty velvoite, on kummallista, että valtion intresseissä ajateltaisiin olevan suomalaisten lähteminen töihin ulkomaille.
"10. Ruotsin kielen taito helpottaa muiden kielten – kuten ranskan, saksan, espanjan ja englannin – oppimista."
Mikä tahansa kieli helpottaa muiden kielten oppimista, mutta ei ole mitään syytä olettaa, että ruotsin kieli olisi mitenkään erityisen hyvä "porttikieli" muiden kielten oppimista varten. (Latinaa voi tietyin varauksin pitää tällaisena romaanisten kielten osalta.)
"11. Ruotsin kieli antaa mahdollisuudet opiskeluun ruotsinkielisissä ammattikorkeakouluissa sekä Åbo Akademissa ja Svenska handelshögskolanissa."
Näin ollen sellaisen, joka mahdollisesti haluaa opiskella kyseisissä oppilaitoksissa, kannattaa lukea ruotsia.
"12. Ruotsin kielen taito mahdollistaa opiskelun Ruotsin yliopistoissa."
Saksan kielen taito mahdollistaa opiskelun Saksan, Itävallan, Sveitsin, Liechtensteinin, Luxemburgin ja Etelä-Tirolin yliopistoissa. Miksi kaikkien suomalaisten pitäisi voida opiskella nimenomaan Ruotsin yliopistoissa?
"13. Ruotsi kieli avaa ovia pohjoismaiseen kulttuuri- ja viihde-elämään."
Tämä tuntuu toisinnolta kohdista kahdeksan ja kolme. Saksan tai venäjän kielen taito avaa ovia äärettömästi suuremman kulttuuri- ja kielialueen viihteeseen. Miksi on erityisen tärkeää, että kaikki suomalaiset osallistuvat pohjoismaiseen kulttuuri- ja viihde-elämään?

Yllä käsitellyn kaltainen lista voitaisiin tehdä lähes mistä tahansa kielestä muutettavat muuttaen. Olisi osoitettava, miksi kaikkien suomalaisten on osattava juuri ruotsia. Esimerkiksi kohta 12 voitaisiin ymmärtää tällaisena perusteena, mikäli Suomessa ei olisi omia yliopistoja, ja muut maat Ruotsia lukuun ottamatta olisivat jonkinlaisen rautaesiriipun takana. (Tällöinkiin voitaisiin toki kysyä, miksi kaikkien suomalaisten pitäisi voida ylipäänsä opiskella yliopistossa.)

Edellä käsiteltyjä argumentteja seuraa "väitteitä, miksi ruotsin kielen pakollisuus tulee poistaa" ja, kuten ylempänä todettiin, "näyttöä, joka osoittaa että vapaaehtoisen ruotsinkielen kannattajien väitteet ruotsinkielestä Suomessa ovat heikkoja tai jopa täysin virheellisiä." Itse väitteille ei ole annettu lähteitä, eivätkä ne muutenkaan ole mielestäni erityisen edustavia ainakaan sen perusteella, mitä olen itse aiheesta lukenut.

"1. Kielitaitovaatimukset Suomessa ovat maailman kovimmat, kaikkien opiskelijoiden tulee osata äidinkielen lisäksi vähintään kahta kieltä.

Belgiassa, Luxemburgissa ja Sveitsissä vaaditaan kaikilta opiskelijoilta vähintään kahden muun kuin oman äidinkielen taitoa. "Mother tongue plus two" on myös EU:n virallinen tavoite. Viimeisimmän, vuonna 2012 monikielisyyttä mitanneen Eurobarometrin mukaan Alankomaat, Tanska, Luxemburg, kolme Baltian maata, Slovenia ja Malta saavuttivat tavoitteen. Suomi ei kuulunut tähän ryhmään."
En löytänyt tätä väitettä tässä muodossa miltään sivustolta. Kaksi vierasta kieltä on sinänsä  mielestäni aivan oikea tavoite, mutta miksi toisen niistä pitäisi olla ruotsi? Toisin kuin Suomessa, mainituissa maissa yli 50% kyllä ilmoittaa kykenevänsä keskustelemaan ainakin kahdella vieraalla kielellä. Suomessa vain 48% vastaa näin, mutta koko Euroopan unionin luku on 25%, joten suomalaisten ei tarvitse erityisemmin hävetä. Mutta edelleen, miten tämä liittyy pakkoruotsiin?

"2. Pakollinen ruotsi ja yksilön rajallinen kyky oppia johtavat käytännössä vieraiden kielten pintapuoliseen osaamiseen ja rajoittavat valinnanvapautta

Mikään ei osoita, että monikieliset lapset oppisivat yhden kielen jonkun toisen kustannuksella. Päinvastoin. Kaksikielisyys auttaa lasta ajattelemaan luovasti ja joustavasti. Euroopan komission raportista Study on the Contribution of Multilingualism to Creativity käy ilmi, että varhainen kaksi- tai useampikielisyys johtaa parempaan suorituskykyyn ja luovempaan ajatteluun, helpottaa ongelmanratkaisua sekä johtaa parempaan koulumenestykseen. Pitkällä tähtäimellä kaksikielisyys avaa lapselle mahdollisuuksia ajatteluun, antaa kokemuksia ja edistää mm. monipuolista sosiaalista kanssakäymistä. Tuore artikkeli Time Magazine-lehdessä (29.7.2013) viittaa useisiin tieteellisiin tutkimuksiin, jotka vahvistavat kaksikielisyyden antavan sekä kielellisiä, luovia että sosiaalisia etuja.
Kielitaitoa tarvitaan työelämässä, se helpottaa yhteydenpitoa kieli- ja valtiorajojen yli ja lisää eri kulttuurien ymmärrystä."
Miten ihmeessä monikieliset lapset liittyvät tähän mitenkään? Eihän kyse ole kaksikielisyydestä vaan pakkoruotsista koulussa.

Viitatussa raportissa kieltämättä todetaan, että monikielisyydestä (multilingualism) on hyötyä, mutta tätä ei varmaan kukaan kiistäkään. Monikielisyydellä viitataan raportissa sekä yksittäisen henkilön kielitaitoon (plurilinguism) että yhteisön monikielisyyteen (varsinainen multilingualism). Tulokset perustuvat kyselytutkimukseen, jolla on selvitetty ihmisten näkemyksiä siitä, miten monikielisyys vaikuttaa luovuuteen ja out of the box -ajatteluun. Alla tiivistelmä suomalais-ugrilaisten (raportissa Ugro-Finnic) vastauksista:
  • This group has one of the highest proportions of respondents that think there is no link at all between multilingualism and a person’s ability to think in an original way.
  • On the other hand, they have one of the highest proportions of respondents who think multilingualism has a positive influence on the ability to think in the abstract.
  • This group has the highest proportion of respondents who believe multilingualism has a positive influence on a person’s ability to think ‘outside the box’ and on a person’s ability to solve problems.
  • However, there is an elevated proportion of respondents that are ‘not sure’ about the link between multilingualism and a person’s ability to think critically.
Johtopäätöksiin tapaustutkimuksista kannattaa tutustua myös.

Kielitaidon etua sinänsä ei kukaan tietenkään kiistä. Varsinaisen kaksi- tai monikielisyyden (eli useamman kuin yhden äidinkielen) edut eivät liity mitenkään nimenomaan ruotsiin, ellei osoiteta, että nimenomaan kaksikieliset suomenruotsalaiset ovat luovempia kuin vaikkapa suomen- ja saksankielisten vanhempien kaksikieliset lapset. Tiimien monikielisyys ei sekään edellytä, että kaikkien on pakko opiskella nimenomaan ruotsia.

"3. Pakollinen ruotsin kielen opetus on kansakunnan varojen tuhlausta

Ruotsin ja suomen kielen opetuksen pakollisuus on johdonmukainen seuraus kahdesta kansalliskielestä. Oikeus omaan kieleen on samanlainen perustavanlaatuinen oikeus kuten esimerkiksi oikeus sosiaaliseen turvallisuuteen. Siksi on tärkeää, että maassa on riittävät kielelliset voimavarat. Kaksikielisyys on myös kannanotto maamme pohjoismaisen suuntauksen puolesta. Pohjola on tärkein yhteiskunnallinen ja kulttuurinen viiteryhmämme ja suurin kauppakumppanimme. Molempien kansalliskielten taito tulee nähdä sijoituksena, ei kulueränä."
Vaikka ruotsin opetuksen pakollisuus olisikin johdonmukainen seuraus kahdesta kansalliskielestä (mitä se ei ole), ei se silti tarkoita, etteivätkö kaksi kansalliskieltä olisi tällöin kansakunnan varojen tuhlausta. "Oikeus omaan kieleen" ei liity mitenkään siihen, että muunkielisillä pitäisi olla pakko opiskella kyseistä kieltä. Onhan suomenkielisilläkin oikeus käyttää Euroopan unionissa omaa kieltään, eikä tästä seuraa, että suomi on pakollinen kieli kaikissa Euroopan unionin kouluissa.

Suomen tärkeimmät kauppakumppanit ovat muuten Venäjä, Saksa ja Ruotsi. Pitäisikö harkita pakkosaksaa tai ainakin pakkovenäjää, jotta kaikilla olisi mahdollisuus ryhtyä vaikkapa myymään hitsauskoneita itänaapurillemme?

"4. Ruotsi vie arvokasta aikaa, jota oppilaat voisivat käyttää jonkin hyödyllisemmän maailmankielen opiskeluun.

Siitä lähtien kun ruotsin kielestä tuli vuonna 2005 vapaaehtoinen ylioppilastutkinnossa on ruotsin kielen kirjoittavien suomenkielisten oppilaiden lukumäärä ruotsin pudonnut merkittävästi. Se ei kuitenkaan ole johtanut muiden kielten lisääntyneeseen opiskeluun. Päinvastoin. Saksaa ja ranskaa opiskelevien lukiolaisten määrä puolittui vuodesta 2001 vuoteen 2009. Sama suuntaus koskee venäjää. Vuonna 2001 luki 66 % lukiolaisista kolmea tai useampaa kieltä. Vuonna 2009 enää 53,5 % luki vähintään kolmea kieltä."
Ei ole tietääkseni syytä olettaa, että saksan, ranskan ja venäjän kielten opiskelu lukiossa olisi vähentynyt siksi, että ruotsin kielen ylioppilaskoe ei ole enää pakollinen. Kieltenopiskelun lisääminen ylipäänsä on täysin oikea tavoite, mutta miten se liittyy pakkoruotsiin? Ennemmin voitaisiin säätää, että lukiossa valitsemiaan kahta kieltä on pakko lukea kumpaakin jokin tietty vähimmäismäärä kursseja.

On ylipäänsä täysin käsittämätöntä väittää, etteikö yhden kielen opiskeluun käytetty aika olisi pois jostakin muusta. Jos minulla on illalla tunti aikaa kielen x lukemiseen, voisin ilmeisesti yhtä hyvin lukea tunnissa tunnin vaikka kahdeksaa muutakin kieltä, koska monikielisyys on rikkaus. 

"5. Englannilla pärjää hyvin Pohjolassa, sen vuoksi ei tarvita pakollista ruotsia.

Ruotsin kielen taito avaa ovia ja antaa selviä etuja pohjoismaisessa kanssakäymisessä. Vaikka virallinen konsernikieli monissa pohjoismaisissa yrityksissä on englanti, tapahtuu muu kanssakäyminen yrityksissä ja yhteiskunnassa useimmiten ruotsiksi. Eräs tutkimus osoittaa, että vaikka englanti on ”virallinen” kieli hoitavat suomalaiset yritykset, joilla on emo-, sisar- tai tytäryhtiö Ruotsissa yhteydenpitonsa 63 prosenttisesti ruotsiksi. Yhä syvemmin yhdentyneessä talousyhteistyössä Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä on pula ruotsinkielentaitoisista työntekijöistä. Puutteellinen ruotsin kielen taito saattaa johtaa väärinkäsityksiin, eristäytymiseen ja menetettyihin työtilaisuuksiin."
Mainitsin itsekin ylempänä, että Pohjoismaissa ei tarvitse osata ruotsia tullakseen ymmärretyksi. Suomessa pärjää yllättävän hyvin pelkällä suomellakin, mistä kiitos kuuluu kääntäjille ja vahvalle äidinkielen käytön perinteelle. Eri töissä vaaditaan toki erilaista kielitaitoa, mutta nimenomaan ruotsin kielen tarve ei ole yleisesti Suomessa niin suuri, että sen pakko-opiskelu on perusteltua, ja jos olisi, kukaan tuskin valittaisi asiasta.