maanantai 24. helmikuuta 2014

Sotilasarvojen kääntämisestä

Sotilasarvojen kääntämiseen liittyvä problematiikka on kiinnostavaa. Tässä kirjoituksessa käyn läpi muutamia teemaan liittyviä satunnaisia ajatuksia.

Aihe tuli jälleen mieleen lukiessani Liisa Tiittulan ja Pirkko Nuolijärven juttua "Tarvitaanko uudelleenkäännöksiä?" (Kielikello 4/13). Artikkelissa mainitaan tšekkiläisen humoristin Jaroslav Hašekin (1883 - 1923) Kunnon sotamies Švejk (1920 - 1923), josta ilmestyi Marja Helinin suomennos vuonna 1947. Alla artikkelissa siteerattu, tämän kirjoituksen tarpeita silmällä pitäen hieman lyhentämäni kohta kyseisestä suomennoksesta:
Ja kenraali käännähtikin ympäri aivan kuin hän olisi lukenut luutnantti Lukasin ajatukset ja kysyi Shveikiltä:
- Böhmiläinen vai saksalainen?
- Böhmiläinen, herra kenraali.
- Sepä hyvä, sanoi kenraali, joka oli puolalainen ja ymmärsi hiukan tshekinkieltä, sinähän ammut kuin lehmä pyytäessään heinää. Sulje suusi, pidä kitasi kiinni, äläkä mylvi tuolla tavoin. Olitko jo käymälässä?
- En, herra kenraali.
[…]
Esimerkkinä siitä, että "[u]usissa painoksissa voi olla kukuisia korjauksia ilman, että siitä on erikseen mainittu", otetta verrataan vuonna 1956 ilmestyneeseen 5. painokseen, jossa (muiden muutosten ohella) "luutnantti Lukasin" on korjattu muotoon "yliluutnantti Lukasin" ja "en, herra kenraali" muotoon "en, ilmoitan nöyrimmästi, herra kenraalimajuri". Lisäksi alkuteokseen kuuluva saksankielinen sananvaihto "Böhm oder Deutscher? - Böhm, melde gehorsamst, Herr Generalmajor" on jätetty saksankieliseksi, ja sen suomennos "Tšekkiläinen vai saksalainen - Tšekkiläinen, ilmoitan nöyrimmästi, herra kenraalimajuri" tarjotaan alaviitteenä.

Edellä esitetyn perusteella saattaa syntyä mielikuva, että sotilasarvot on ennen korjattua painosta käännetty "väärin": nadporučík Lukáš on oikeasti "yliluutnantti Lukas" eikä "luutnantti Lukas", ja Herr Generalmajor eli alempana pane generálmajor on "herra kenraalimajuri" eikä "herra kenraali". Kääntämiseen liittyvien kysymysten osalta kyseinen kohta on kuitenkin monitahoinen, kuten seuraavasta käy ilmi.

Luullakseni sotilasarvot on alun perin pyritty kääntämään vastaaviksi suomalaisiksi arvoiksi. Koska yliluutnantin arvo otettiin Suomessa virallisesti käyttöön vasta vuonna 1952, on nadporučik käännetty vuoden 1947 painoksessa luutnantiksi ja vasta (?) viidennessä painoksessa yliluutnantiksi. Tällainen käytäntö olisi kuitenkin ainakin teoriassa ongelmallinen, mikäli pitäisi tehdä ero luutnantin ja yliluutnantin välille: lähdearvoja olisi enemmän kuin mahdollisia kohdearvoja. Toisaalta Suomessa oli sotien välisenä aikana Saksassa koulutettuja jääkäreitä, joilla oli Saksassa saatu yliluutnantin (Oberleutnant) arvo. Ei siis olisi ollut täysin mahdotonta kääntää kyseinen arvo yliluutnantiksi jo ennen kuin siitä tuli Suomessa virallinen arvo. On toki muistettava, että tšekinkielinen nadporučik viittaa tietenkin Itävalta-Unkarin sotilasarvoon Oberleutnant, josta se on käännöslaina, ja joka sekä muodollisesti (nad+poručik ober+leutnant) että historiallisesti vastaa saksalaisperäistä yliluutnantin arvoa.

Eräs lähestymistapa voisi olla sovittaa kyseinen arvo Suomen suuriruhtinaskunnassa käytössä olleeksi arvoksi. Viimeinen suomalainen joukko-osasto lakkautettiin tosin jo 1905, ja Suomi oli helmikuun manifestista huolimatta vapautettu asevelvollisuudesta, mutta Venäjän ensimmäisen maailmansodan aikainen järjestelmä oli käytännössä sama kuin mikä oli ollut Suomen suuriruhtinaskunnassakin käytössä. Tällä logiikalla arvon nadporučik ~ Oberleutnant 'yliluutnantti' vastine olisi venäläinen поручик (!) eli suomeksi 'luutnantti'. Tällöin lähdearvoja ei olisi sentään enemmän kuin kohdearvoja, sillä venäläis-suomalaisessa järjestelmässä olisi luutnantin alla vielä kaksi upseeriarvoa, подпоручик 'aliluutnantti' ja прапорщик 'vänrikki', kun taas saksalais-itävaltalaisessa vain Leutnant. Olisi tietysti päätettävä, käännetäänkö Leutnant tällöin vänrikiksi vai aliluutnantiksi.

Nykyään vänrikki on Suomessa maa- ja ilmavoimien alin upseeriarvo, aliluutnantti merivoimien, eivätkä ne siis esiinny samassa asteikossa. Etymologisesti vänrikki tulee ruotsin sanan fänrik kautta saksan sanasta Fähnrich, joka vastaa merkitykseltään venäjän sanaa прапорщик, jonka pohjalla on vanhentunut sana прапоръ 'lippu'. Etymologisesti lipunkantoteemaan liittyvät myös eng. ensign 'aliluutnantti' ja ratsuväen vänrikkiä vastaava kornetti.

Seuraava varsinainen huomio koskee kenraalimajurin puhuttelua. Suomeksi kaikkia kenraaleja (nykyään prikaatikenraali, kenraalimajuri, kenraaliluutnantti ja kenraali) puhutellaan "herra kenraali" käyttämättä sellaisia fraaseja kuin "ilmoittaudun kuuliaisesti". Helin on siis ilmeisesti tässäkin halunnut alun perin noudattaa suomalaista käytäntöä eli kotouttaa tekstin tältä osin. Toisaalta, koska teos on kirjoitettu alunperin tšekiksi, voi saksankielisen fraseologian kohdalla ehkä perustellusti noudattaa formaalia ekvivalenssia, etenkin kun saksalainen vastine melde gehorsamst on nähtävillä.

Suomalainen Sotamiehen taskukirja 1944 kääntää saksalaiset sotilasarvot sanatarkasti muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Alin aliupseeriarvo Unteroffizier on käännetty suoraan aliupseeriksi, vaikka aliupseeri merkitsee yleensä koko arvoluokkaa. Suomessa alinta aliupseeriarvoa merkitsevää termiä alikersantti ei ole kuitenkaan voitu käyttää, koska sitä on käytetty miehistöön kuuluvan arvon Obergefreiter käännösvastineena; tätä alempi Gefreiter on puolestaan 'ylikorpraali' ja vielä alempi Obersoldat (sananmukaisesti 'ylisotamies') on 'korpraali'. Saksan sanaan Gefreiter pohjautuva venäläinen arvo ефрейтор on tunnettu Suomessakin muodossa jefreitteri, jota olisi teoriassa voitu käyttää, jolloin Obergefreiter olisi kätevästi 'ylijefreitteri'. Tällöin alikersanttia ei tarvitsisi käyttää miehistön arvon nimityksenä.

(Suomessa alikersantti on tosin ylin arvo, johon miehistöstä voi ilman eri koulutusta yletä. Sotien aikana tällaisia alikersantteja kutsuttiin "sattuma-alikersanteiksi".)

Etenkin jos Obergefreiter käännetään alikersantiksi, on paras kotouttava käännös sitä seuraavalle arvolle Unteroffizier joka tapauksessa 'kersantti', sillä seuraavat arvot ovatkin jo Unterfeldwebel 'alivääpeli', Feldwebel 'vääpeli' ja Oberfeldwebel 'ylivääpeli'. Eri vääpelit on kirjassa sujuvasti käännetty etuliitteitä käyttäen, eikä kotouttaminen olisikaan ollut mahdollista, sillä kohdearvoja on huomattavasti lähdearvoja vähemmän, koska vain vääpeli oli tuolloin käytössä Suomessa. Tietenkin kersantin ja vääpelin väliin sijoittuvaa ylikersanttia olisi voinut käyttää, mutta tällainen hieman sekoittava vastineiden etsiminen on mielestäni tarpeetonta. Yhtä kaukaa haettua olisi herättää henkiin jääkäreiden käytössä olleen arvon Vizefeldwebel suomenkielinen vastine varavääpeli vain lähimmän valmiiksi olemassa olevan käännösvastineen löytämiseksi. Upseerinarvot Leutnant ja Oberleutnant on kirjassa käännetty suoraan luutnantiksi ja yliluutnantiksi eikä vänrikiksi ja luutnantiksi, jotka olisivat tuolloin olleet vastaavat suomalaiset arvot.

(Sivumennen sanoen ja pilke silmäkulmassa olen vahvasti sitä mieltä, että elokuvan Stalingrad DVD-version tekstityksessä arvon Unteroffizier käännös 'aliupseeri' on kaikesta huolimatta virhe, koska kääntäjä on tuskin tiennyt, mitä tekee. Tätä tulkintaani tukee se, että Sturmgeschütz on käännetty rynnäkkökivääriksi, vaikka kyseessä on rynnäkkötykki. Siltä varalta, että joku luulee tämän olevan pilkunviilausta, on sanottava, että rynnäkkökivääri on yksittäisen sotilaan kantama käsiase, rynnäkkötykki telaketjuilla liikkuva suurikaliiperinen kanuuna.)
Wehrmachtin maavoimien arvomerkkejä ja päähineitä.
Anglosaksiset järjestelmät eivät tunne vääpelin arvoa sinänsä, vaan kaikki aliupseerit (non-commissioned officers) ovat eriasteisia kersantteja (sergeant). Näin ollen Masi-sarjakuvan "kersantti Ärjylä" eli sergeant first class Snorkel olisi suomalaisittain oikeastaan vääpeli. Yhdysvaltain merijalkaväessä arvoa vastaa gunnery sergeant, joten elokuvasta Full Metal Jacket (1987) tuttu kouluttaja gunnery sergeant Hartman olisi samoin perustein mahdollista kääntää vääpeliksi.

Miehistön ja aliupseeriston rajamailla on ongelmia myös käännettäessä ranskasta. Ranskan muukalaislegioonaa käsittelevää kirjallisuutta lukiessa törmää arvoihin caporal ja caporal chef, jotka yleensä käännetään korpraaliksi ja ylikorpraaliksi. Suomessa korpraali kuuluu miehistöön ja ylikorpraali ei (käännösvastinekäyttöä lukuun ottamatta) esiinny muuten kuin alimman aliupseerinarvon eli alikersantin leikkimielisenä pilkkanimenä. Korpraali ja ylikorpraali vastaavat kuitenkin käytännössä suomen aliupseereita, vaikka ranskalaisessa järjestelmässä sergent 'kersantti' on alin aliupseeriarvo (sous-officier). Englanninkielinen corporal käännetään yleensä dynaamisesti alikersantiksi, mutta jos ranskasta käännettäisiin samalla logiikalla, mikä olisi caporal chef? Sitä ei voi kääntää suomalaista asteikkoa mukaillen kersantiksi, koska sergent on Ranskassakin oma erillinen arvonsa, ja **ylialikersantti kuulostaisi jokseenkin typerältä. Lienee siis selkeintä tyytyä korpraalin ja ylikorpraalin formaaliin ekvivalenssiin ja kääntää myös Suomen korpraalia vastaava legionnaire 1e classe ensimmäisen luokan legioonalaiseksi, vaikka riski tulla leimatuksi asiantuntemattomaksi suoraankääntäjäksi on tällöin ilmeinen.

Käännösongelmat sivuuttavia puhtaita sitaattilainoja sovelletaan lähinnä puhuttaessa Kolmannen valtakunnan SS-joukoista: esimerkiksi Lauri Törnin ensimmäistä saksalaista arvoa SS-Untersturmführer ei käännetä "SS-vänrikiksi" tai sanatarkasti "SS-alirynnäkönjohtajaksi". Englanninkielisessä toista maailmansotaa käsittelevässä kirjallisuudessa saksankielisiä termejä käytetään huomattavan vapaasti, ja suomenkielisiin käytäntöihinkin tottuneelle saattaa tulla yllätyksenä, että Saksan ilmavoimien nimi on edelleen Luftwaffe (ja tunnuksena rautaristi).

Olen edellä käsitellyt lähinnä maavoimien arvoja. Merivoimien arvojen kääntämisestä hyvä esimerkki löytyy Star Trekistä. Fiktiivinen tähtilaivasto käyttää tunnetusti Yhdysvaltain merivoimien sotilasarvoja, jotka ovat englanniksi nuorimmasta vanhimpaan ensign, lieutenant (junior grade), lieutenant, lieutenant commander, commander, captain, commodore, rear admiral, vice admiral, admiral, fleet admiral. (Yhdysvalloissa commodore on tosin nykyään read admiral lower half.) Jonkin verran hämmennystä saattaa herättää se, että lieutenant commanderia ja commanderia puhutellaan samalla tavalla (vanhemman arvon mukaan) kuten myös niitä, joiden arvo on lieutenant (junior grade) ja lieutenant.

Miten nämä arvot tulisi suomentaa? Ensimmäisenä mieleentuleva vaihtoehto on käyttää Suomen merivoimien vastaavia arvoja, mutta tällöin pitää tietysti jälleen päättää, miten vastaavuus ymmärretään. Jos tarkastellaan sanojen muodollista vastaavuutta, saadaan seuraavat vastineparit: lieutenant ~ luutnantti, commander ~ komentaja, captain ~ kapteeni, commodore ~ kommodori ja admiral ~ amiraali. (Yksinkertaisuuden vuoksi en erottele tässä eri amiraaleja toisistaan.) Lista ei ole tietenkään tässä tapauksessa kattava. Huomion kiinnittää ensimmäisenä se, että kapteeni ei ole Suomessa merivoimien vaan maa- ja ilmavoimien arvo vastaten merivoimien kapteeniluutnanttia. Mikäli tähtilaivaston arvot sijoitetaan rinnakkain suomalaisten kanssa, saadaan seuraavanlaiset vastineet: ensign ~ aliluutnantti, lieutenant (junior grade) ~ luutnantti, lieutenant ~ kapteeniluutnantti, lieutenant commander ~ komentajakapteeni, commander ~ komentaja, captain ~ kommodori, admiral ~ amiraali. Tämä onkin ollut nähdäkseni pitkälti vakiintunut käytäntö, paitsi että captain käännetään säännöllisesti kapteeniksi ja termiä kapteeniluutnantti ei juurikaan käytetä käännösvastineena. Tällä menettelyllä "säästetään" termi kommodori arvon commodore käännökseksi, vaikka vastaavuus ei olekaan niin täydellinen, kuin voisi kuvitella (commodore vastaisi ehkä lippueamiraalia).

Ainakin päällisin puolin näyttää melko pahalta, jos ensign käännetään vänrikiksi, kuten muistan nähneeni tehdyn The Next Generationin jaksossa Ensign Ro. Voi tietysti olla, että kääntäjä (en muista kuka) on ajatellut, että lieutenant (junior grade) on aliluutnantti ja lieutenant luutnantti: tällöin ensign kääntyisi hieman etymologisoivasti vänrikiksi, vaikka vänrikki onkin Suomessa maavoimien arvo.

Vulcanuslaisten ja romuluslaisten arvona vilahteleva subcommander ei ole mikään yhdysvaltalainen arvo, ja sen voikin kääntää luontevasti yhtä eksoottisella suomenkielisellä termillä alikomentaja. Pistää tietenkin miettimään, minkä vuoksi Star Trekin maailmassa käytetään alkujaan vieraskielisestä arvosta käännöksenä harhaanjohtavaa uusmuodostetta, sillä alikomentaja on kuitenkin vanhempi kuin tähtilaivaston komentaja.

Keskeinen kysymys on siis se, halutaanko sotilasarvot kotouttaa eli sovittaa tilanteenmukaisesti kohdekieliselle tuttuun järjestelmään vai pyrkiä säilyttämään lähdejärjestelmän ominaispiirteet käyttämällä joko käännöslainoja tai jopa suoria sitaattilainoja, joiden periaatteellinen raja on kansainvälisehkön terminologian tapauksessa tietysti hieman häilyvä. Eräs käytännöllinen ja nopea ratkaisu on tietenkin kääntää puhtaasti muodollisen vastaavuuden mukaan, jolloin käännösvastineina voidaan käyttää suunnilleen samalta kuulostavia kohdekielisiä termejä.

Tämän kirjoituksen jatko-osissa tulen käsittelemään antiikin sotilasarvojen kääntämistä ja muita mieleen tulleita tapauksia.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kirkollisesta päivien laskemisesta

Tämä sunnuntai (16.2.2014) on kirkkokalenterissa septuagesima eli 'seitsemäskymmenes'. Periaatteessa nimi viittaa siihen, että tänään on jäljellä (= TJ) seitsemänkymmentä päivää pääsiäiseen. Tähän kirkolliseen TJ-lukuun liittyy kaikenlaista hauskaa.

Pääsiäinen sijoittuu teoriassa kevätpäivän tasausta seuraavan täydenkuun jälkeiselle sunnuntaille, mutta todellisuudessa hieman mutkikkaamman laskentatekniikankin perusteella pääsiäinen joka tapauksessa sattuu tänä vuonna olemaan 20. huhtikuuta. Pääsiäissunnuntaita edeltää lankalauantai, pitkäperjantai ja kiirastorstai. Pääsiäisenä päättyy neljäkymmentä päivää kestävä paasto, joka alkaa tuhkakeskiviikkona (5.3.2014). Tuhkakeskiviikkoa puolestaan edeltävät laskiaistiistai ja laskiaissunnutai eli quinquagesima 'viideskymmenes'. Nimi tulee siitä, että laskiaissunnuntaina on viisikymmentä päivää pääsiäiseen. Suomessa laskiaisena mässäillään varastoon rasvaista ruokaa ja lasketaan mäkeä ("pitkiä pellavia" jne.), muissa maissa vietetään riehakkaita karnevaaleja (kansanetymologisesti "jäähyväiset lihalle").

(Haltia/haltija-aiheen ystävät huomatkoot, että juhlapäivien nimet kirjoitetaan ilman j:tä eikä siis **pääsijäinen ja **laskijainen.)

Hyvällä laskupäällä varustettu lukija saattaa hoksata, että luvuissa on jotain pielessä: miten kaksi viikkoa ennen laskiaissunnuntaita voi TJ-luku olla kaksikymmentä päivää enemmän? Syy on siinä, että laskiaista edeltävät sunnuntait on yksinkertaisuuden vuoksi nimetty seuraavilla kymmenluvuilla: sexagesima ja septuagesima ovat paljon mukavampia kuin quiquagesima septima ja sexagesima quarta. Vaikka viikko lasketaan tällöin likimäärin kymmeneksi päiväksi, on juhlapäivää viikon päästä seuraava päivä normaalisti kyseisen juhlan octava eli 'kahdeksas (päivä)': esimerkiksi Jeesuksen ympärileikkauksen päivä eli uudenvuoden päivä (1.1.) on joulupäivän (25.12.) oktaavi. Tämä hieman hämäävä tapa laskea viikko kahdeksaksi päiväksi on kuitenkin aivan järkeenkäypä, jos sitä vertaa apostoliseen uskontunnustukseen: "ristiinnaulittiin, kuoli [perjantaina] ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä [= sunnuntaina] kuolleista". Myös roomalaisessa kalenterissa a. d. VIII Kal. Ian. eli "kahdeksas päivä ennen tammikuun ensimmäistä" on 25. joulukuuta, koska päivä, josta aloitetaan (tammikuun Kalendae eli 1.1.), lasketaan mukaan.

Lähtöpisteen mukaan laskeminen selittää myös sen, miksi laskiaissunnuntai (2.3.2014) eli quinquagesima on "viideskymmenes" päivä ennen pääsiäistä, vaikka nykyaikaisesti laskettuna TJ on tuolloin 49. Mitä se ei selitä, on se, miten kolmen (neljän?) päivän päästä alkava ja pääsiäisenä päättyvä paasto voi kestää tasan neljäkymmentä päivää. Tämä puolestaan johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että sunnuntaita ei lasketa paastopäiviksi. Jotta asia olisi mahdollisimman monimutkainen, on tuhkakeskiviikkoa seuraava ensimmäinen paastonajan sunnuntai quadragesima 'neljäskymmenes', vaikka TJ on tuolloin 42 ja paastopäiviä jäljellä 36. Quadragesima on myös hämäävästi koko neljänkymmenen päivän mittaisen paaston nimitys, kuten myös octava tai octabas voi merkitä myös kahdeksan päivän jaksoa.

Päivien laskemiseen liittyy myös ainoan protestanttisessa maailmassa säilyneen varsinaisen karnevaaliperinteen ajankohta. Baselissa Sveitsissä Fasnacht alkaa vasta tuhkakeskiviikon jälkeisenä maanantaina (10.3.2014); tiistaista alkaen on sunnuntait mukaan lukien tasan neljäkymmentä paastopäivää ennen pääsiäissunnuntaita, vaikka nykymuodossaan Baselin karnevaali kestääkin torstaiaamuyön Abendstraichiin.


Varusmiespapit voisivat käyttää aamujensa laskemiseen jonkinlaista edellä kuvatun septuagesima-sexagesima-järjestelmän sovellusta: lähtökohdaksi otettaisiin viimeinen sunnuntai, jona todellinen TJ sattuu olemaan 10n + 1 (jossa n ∈ N), nimetään latinankielisellä tasakymmentä merkitsevällä nimellä, ja siihen lisätään 10 jokaista edeltävää viikkoa kohden.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Mikael Agricola helmikuusta

Mikael Agricola sanoo Rucouskirian (1544) kalenteriosassa helmikuusta seuraavaa:
Tuyskun / Lumen / wilun / ia packan.
kylle mine saathan matkan.
Ole lembemes / ia ele szöö.
iosta kylmetauti sinun löö.
Ano leuli / ia iske szonda.
cartha ialghast / quin waywa monda.
Telle kwlla sömen pite (ninquin Ipocras
sanopi) lemminda roca / ia Agrimonian
ia Appiumin siemenite iomassa nauttimā /
ia Raidijn elämen pitämen etteij wilu-
hun tautijn ioku tulis / Hanhen ia Sorsan
lihast weltä Iske pääszonda / ia kädhen ia
peucalon.
'Tuiskun, lumen, vilun ja pakkasen / kyllä minä saatan matkaan. / Ole lämpimässä äläkä syö, / mistä kylmätauti sinut lyö. / Anna löylyä ja iske suonta / karta jalasta, kun vaivaa monta. / Tässä kuussa pitää syödä (kuten Hippokrates sanoo) lämmintä ruokaa ja maarianverijuuren ja sellerin siementä juomassa nauttia, ja raitista elämää pitää, ettei sairastuisi vilutautiin. Hanhen ja sorsan lihaa vältä, iske pääsuonta, sekä käden ja peukalon.'

Jälleen kerran esimerkkeinä tapahtumattomasta diftongisaatiosta ovat szöö 'syö', löö 'lyö', szonda 'suonta', sömen 'syömän', roca 'ruokaa', iomassa 'juomassa'. Koska szonda muodostaa loppusointuparin sanan monda kanssa, voidaan otaksua, että szonda on todella ääntynyt [soonta] eikä [suonta].

Jotten tällä kertaa toistaisi aivan samoja asioita kuin aikaisemmissa kirjoituksissa, käytän tilaisuuden hyväksi ajautua sivuraiteelle. Ano leuli / ia iske szonda 'heitä löylyä ja iske suonta' tuo mieleen perinteisen saunomisen ja kuppauksen yhdistelmän. Eräässä aikaisemmassa kirjoituksessani mainitsin, miten Ilta-Sanomien jutussa sanojen merkityksistä olisi käsittelemäni hässäkän lisäksi muutakin kommentoitavaa. Sanasta löyly sanotaan kyseisessä jutussa seuraavaa:
"Siinä, missä löyly ymmärretään nykyään saunan kuumalle kiukaalle heitetystä vedestä nousevaksi höyryksi, tarkoitti se aiemmin ihmisen henkeä. Suomalais-ugrilaisten kielten yhteinen alkumuoto on ilmeisesti lewl [sic] merkityksessä henki, henkäys tai sielu."
Vaikka yllä olevassa lainauksessa ei ole tavallaan mitään pielessä, on se kuitenkin kokonaisuutena jokseenkin harhaanjohtava. Asian hahmottaminen vaatii hieman historiallisen kielitieteen metodien ymmärrystä.

On totta, että sanan löyly kantauralilaiseksi muodoksi on rekonstruoitu *lewlV (jossa V = joku vokaali) vertailemalla sukulaiskieliksi (= samasta kantamuodosta periytyviksi) oletettujen tunnettujen kielten muotoja ja päättelemällä todennäköisimmät äänteenmuutokset, jotka selittävät attestoidut muodot. Samalla tavalla voidaan periaatteessa pyrkiä rekonstruoimaan merkityksiä, vaikka vaikeudet kasvavat tällöin huomattavasti. Suomen sanojen alkuperästä löytyy viron leil 'löyly; henki, elämä', liivin läul 'löyly, henki', votjakin lul 'sielu; henki; henkäys', syrjäänin lol (lov, vov) 'sielu; henki; elämä', etelävogulin (-mansin) lält 'elävä', länsivogulin läl 'elämä', itävogulin lil ja pohjoisvogulin lili 'henki, hengitys', itäostjakin  (-hantin) lil ja eteläostjakin tit 'henki, hengitys; sielu' sekä unkarin lélek 'sielu, henki'. Eri haaroissa näkyvän yhteisen sieluun, henkeen ja elämään liittyvän merkityksen voisi ajatella olevan tämän materiaalin perusteella alkuperäinen.

On kuitenkin syytä huomioida eräs seikka, joka vaikuttaa johtopäätöksen tekemiseen. Merkitysten muuttumisen käytännössä universaali suunta on konkreettisesta abstraktimpaan: esimerkiksi ajasta puhutaan tilaan liittyvin metaforin. Muutos 'elämä, sielu' > 'löyly' on tämän periaatteen valossa epätodennäköisempi kuin päinvastainen. Sana henki tarjoaa esimerkin vastaavasta kehityksestä: sanan alkuperäinen konkreettinen merkitys on säilynyt ilmaisussa tuulen henkäys ja verbissä hengittää, jonka ilmaisevaa tekemistä suorittava ihminen on hengissä (eli hänessä henki pihisee): tästä on helppo johtaa elämään ja ihmisen uskonnolliseen olemukseen liittyvä merkitys. Näin ollen on syytä otaksua, että sanan löyly kantamuoto on luultavasti viitannut jonkinlaiseen kaasuilmiöön; mieleen tulee myös se, että talvisin uloshengitysilma näyttää samalta kuin kiukaassa höyrystyvä vesi.

(Vastaava merkityksen muutos on myös latinan sanoilla anima 'tuuli; sielu' ja spiritus 'henkäys; h-kirjain; henki' sekä kiinan sanalla 氣 qi 'kaasu, ilma; haju; olla vihainen; elämän energia', jonka kirjoitusmerkki kuvaa puhallusta ja riisiä, mikä liittynee riisin keittämisestä nousevaan höyryyn.)

Kielihistorialliset rekonstruktiot tarjoavat luonnollisesti lähinnä positiivista näyttöä: rekonstruktio ei voi osoittaa, että sanalla ei olisi ollut jotain merkitystä. Komparatiivinen menetelmä yksinään ei siis tässä tapauksessa tarjoa vastausta, joka kuitenkin vaikuttaa typologisesti todennäköisimmältä.

Imperatiivin weltä 'vältä' objekti Hanhen ja sorsan lihast on elatiivissa eikä partitiivissa kuten nykysuomessa. Vastaava rakenne esiintyy myös Apostolien teoissa (15:29): Ette te welteisitta Epeiumaloidhen Wffrista ia wereste ia Läkectynest ia Salawotest. Yleensä Agricola kuitenkin käyttää kyseisen verbin kanssa tavanomaisia objektin sijoja, esimerkiksi elokuussa welte haureus ia helle sekä Mutta keluottomat ia Ämmeliset Jutudh welte (Tim. 4:7). Elatiivia korostaa pois-prepositio, esim. Welte pois pahasta / ia tee hyue (ps. 37:27). Nykysuomessakin elatiivia käytetään kolmannen eli mA-infinitiivin kanssa, kuten Agricolallakin: em mine welte colemasta (Ap. 25:11).

(Sivuhuomiona sanottakoon, että partitiivin historiallinen merkitys on elatiivis-ablatiivinen, mikä näkyy selvimmin sellaisissa partitiivimuotoisissa kivettymissä kuin ulkoa, takaa ja kaukaa.)

Ipocras on kulunut muoto lääketieteen isänä pidetyn Hippokrateen (n. 460 - 377 eKr.) nimestä. Hippokrateen nimiin on pantu kymmeniä teoksia, joista osa on mahdollisesti hänen kirjoittamiaan, mutta nykyään hänet tunnetaan ehkä parhaiten länsimaisen lääkärietiikan pohjana olevasta Hippokrateen valasta. Hänen mukaansa on tosin nimetty myös juoma, jota valmistetaan sekoittamalla viiniin sokeria ja mausteita. Ehkä lähinnä tätä "ipocrasta" (vinum hippocraticum) olevan juomavinkin Agricola antaa lokakuussa: Joo winan wtista / sille se percka rumin / […] Jomas olcohon pipurita ia neglike.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Sakset ja saksit

Etymologisiksi dupleteiksi voidaan nimittää kielessä esiintyviä sanoja, jotka ovat etymologisten selitysten perusteella pohjimmiltaan sama sana, mutta joiden muoto ja tavallisesti myös merkitys ovat jostain syystä eri. (Jos etymologisessa mielessä "sama sana" esiintyy eri kielissä, puhutaan kognaateista, esim. englannin king ja ruotsin kung.) Englannissa on lukuisia esimerkkejä tällaisista dubleteista: ranskan eri murteista lainatut warden guardian sekä wile guile sekä kotoperästen anglosaksisten sanojen rinnalle saatujen skandinaavisten lainojen (tai vaikutteiden) muodostamat parit shirt skirt, ditch dike sekä church kirk. Eräs suosikkiesimerkkini saksasta on sanapari Waffen Wappen, joista ensimmäinen merkitsee 'asetta', jälkimmäinen 'vaakunaa'.

Suunnilleen vastaavina ilmiöinä voidaan pitää jo käsittelemiäni sanapareja tarkka-ampuja ja tarkk'ampujavelallinen ja velvollinen, haltia ja haltija sekä ohimennen mainitsemani viina ja viini. Tällä kertaa käsittelen otsikon mukaisesti sanoja sakset ja saksit sekä jälkimmäiseen hieman selkeämmin liittyvää sanaa Saksa (saksa).

Kuten tunnettua, Saksan nimet eri kielissä vaihtelevat. Nykysuomen etymologinen sanakirja kertoo, että suomenkielinen nimitys Saksa on joko lainattu ruotsista tai saatu suoraan saksilaisilta kauppiailta. Merkitys 'kauppias' esiintyykin sellaisissa sanoissa kuin kauppasaksa tai kamasaksa (vrt. laukkuryssä); sana saksa (Saksa) ei siis viittaa pelkästään maahan vaan myös ihmiseen. Kuitenkin Sachsen-nimen pohjalla oleva germaaniheimo on suomeksi saksit, ja osavaltion nykyiset asukkaat ovat saksilaisia. Tämä johtuu siitä, että sana saksi on lainattu suomen kieleen myöhemmin. (Yleensä pidetään moukkamaisena käyttää muotoa **saksonit, jonka pohjalla on englannin Saxons, joka puolestaan perustuu latinan sanaan Saxones.)

Leikkausvälinettä merkitsevä sakset esiintyy suomen kirjakielessä Ericus Schroderuksen sanakirjassa Lexocon latino-scondicum (1637) muodossa saxit, Henrik Florinuksen sanakirjassa Nomenclatura rerum brevissima latino-sveco-finnonica (1678) nykymuodossaan sakset. Suomen sanojen alkuperän mukaan muoto saksid esiintyy myös vatjassa. Sanan taustalla on muinaisruotsin sax, johon on suomen fonologiasta johtuen lisätty i-vokaali. Sana on samaa kantaa kuin muinaisskandinaavin sax (mon. sǫx 'sakset'), muinaisyläsaksan sahs sekä muinaisenglannin seax, jotka merkitsevät kaikki arkeologisessa mielessä 'väkipuukkoa', germaanien käyttämää lyhyempää miekkaa tai tikaria. (Sakset voidaankin periaatteessa ajatella kahdeksi tällaiseksi työkaluksi, jotka on liitetty yhteen nastaliitoksella.) Erilaisista työkaluista ja aseista tosiasiassa käytetty nimistö ei kuitenkaan mahdollista kovin tarkkaa määritelmää, jolla voitaisiin yksinkertaisesti sovittaa yhteen esinekulttuuri ja kirjalliset lähteet. Joka tapauksessa sanan germaaninen kantamuoto on *sahsam, joka on johdettu samasta *sah- vartalosta kuin 'sahaa' merkitsevät muinaisenglannin sagu, muinaisyläsaksan saga ja muinaisskandinaavin sǫg sekä 'viikatetta' merkitsevät samaisten kielten siþe, sigðr ja segansa. (Sanomattakin lienee selvää, että suomen saha on germaaninen laina.)

Mutta kuinka nämä sanat liittyvät toisiinsa? Saksien nimen on otaksuttu liittyvän heidän suosimaansa aseeseen (ks. esim. Annolied 21,17-24, 11. vuosisadalta). Tällainen nimeämiskäytäntö sopisi hyvin germaaniheimojen luultavasti jengiytymispohjaiseen etnogeneesiin: vastaavia tapauksia olisivat frankit, joiden nimi merkinnee 'heittokeihästä' (vrt. meng. franca 'heittokeihäs'), sekä keruskit, joiden nimi pohjautunee 'miekkaa' merkitsevään sanaan (vrt. goot. haírus 'miekka'). (Langobardit puolestaan lienevät saaneet tai ottaneet nimensä pitkistä parroistaan.)

Suomen sakset on lainasanana sen verran vanha, että se on mukautunut kotoperäisissäkin sanoissa näkyvään loppuvokaalin muutokseen e:ksi taivutusvartalossa; kansallisuutta ilmaiseva saksi sen sijaan taipuu kuten kassi kassit tai viini viinit. Taivutustyypin ero perusmuodossa homonyymisten sanojen välillä on nähtävissä myös sanassa vuori, joka kotoperäisenä maanpinnan muodon nimityksenä taipuu vuoren, mutta ruotsista lainattu, vaatteen sisäpuolen verhousta merkitsevä vuori taipuu vuorin.

Myös muinaisenglannissa saksia ja sakseja vastaavat sanat taipuvat eri tavoin, vaikkakin eri syystä. Työkalua tai asetta merkitsevä seax on vahva a-vartaloinen neutri, jonka yksikön genetiivi on seaxes ja monikon nominatiivi seax. Historiallisesti taivutustyyppiä vastaa latinan saxum 'kivi, järkäle', joka mahdollisesti jopa pohjautuu samaan kantasanaan. Etnonyymi on puolestaan yleisesti germaanisissa kielissä latinan sanan Saxo Saxones lailla n-vartalo eli "heikko", esim. muinaisyläsaksan sahso sahsūn ja tietenkin nykysaksan der Sachse : die Sachsen. Muinaisenglannissa esiintyvät heikkoa taivutusta edustavat monikon nominatiivi seaxan ja genetiivi seax(e)na, mutta tavallisesti nominatiivina esiintyy seaxe.

Mainittakoon vielä lopuksi, että muinaisyläsaksan sahs-sanan vastine jatkaa tiettävästi elämäänsä nykysaksan sanassa Messer, joka lienee kulunut muoto 'ruoka- t. lihaveistä' merkitsevästä yhdyssanasta mezzisahs, jonka kognaatti tavataan muinaisenglannissa muodossa meteseax. Toinen muinaisenglantilainen yhdyssana on scearseax, sananmukaisesti 'leikkausveitsi', oikeammin 'partaveitsi'. Yksinään scear (usein monikossa) merkitsee 'saksia', jonka nykyenglantilaisen muodon shears on pitkälti syrjäyttänyt ranskasta lainattu scissors, jonka kirjoitusasu kertoo hyperkorrektista pyrkimyksestä korjata ranskaa latinaksi: keskiranskan cisoires pohjautuu kuitenkin myöhäislatinan sanaan cisorium, joka on johdos verbistä caedere 'leikata poikki', eikä siis ole välinejohdos verbistä scindere 'leikata'. Nykyranskassa saksista käytetään sanan ciseau (~ eng. chisel) monikkoa ciseaux, joka perustuu niin ikään caedere-verbistä johdettuun myöhäislatinan sanaan cisellum. Lievästä ortografian kanssa säheltämisestä johtuu myös se, että aikaisemmin mainitun muinaisenglannin sanan siþe 'viikate' nykyenglantilainen vastine kirjoitetaan scythe.

(Ja ei, saksofoni ei merkitse 'saksinkielistä'. Soitin on nimetty keksijänsä Antoine-Joseph Saxin mukaan, jonka sukunimi perustunee ylempänä käsiteltyyn kansannimeen.)