perjantai 29. elokuuta 2014

Havaintoja tšekin kielestä

Kuten tarkkaavaisimmat lukijat tietävät, olin häämatkallani Prahassa käyttäen tietenkin tilaisuuden hyväksi tutustua paikalliseen kieleen sen luonnollisessa elinympäristössä. Mukaan otettu Kauderwelsch-sarjan tšekkiopus osoittautui tyyliltään äärimmäisen ärsyttäväksi, mutta luin sen läpi joka tapauksessa, ja olihan se sisältönsä puolesta lopulta ihan hyödyllinen.

Tšekin oikeinkirjoituksesta kärryille pääsemiseen riittänee muutama huomio. Hattu merkitsee palatalisaatiota, akuutti aksentti (tai u:n tapauksessa myös ympyrä) pitkää vokaalia, ja c-kirjain [ts]-affrikaattaa, esimerkiksi slivovice [slivovitsɛ], světlý [svjɛtli:], černý [tʃɛrni:]. Saksalaishenkisesti [x] merkitään digrafilla ch, esim. becherovka [bɛxɛrofka].

Muiden suhteellisen pienten kielialueiden asukkaiden tapaan tšekkiläiset arvostavat sitä, että joku on vaivautunut opettelemaan heidän kieltään. Myönteisen vaikutuksen tekemiseen riittää, että sanoo děkuji 'kiitos'. Muutaman vastaavan sanan kuultuaan baarimikkomme kysyi, olemmeko kauankin opiskelleet tšekkiä, ja hämmästyi kuullessaan, että käytännössä vasta kaksi päivää. Ilmeisesti turistit eivät normaalisti edes yritä puhua tšekkiä tai ainakaan ääntää sitä oikein.

Eräs koodinvaihtoon liittyvä tapaus jäi mieleen. Olimme menossa Hradčanyyn eli Prahan linnaan, kun huomasimme kojun, jossa myytiin trdelník-leivoksia. Koska kojussa oli tarjolla vain yhtä tuotetta, en katsonut tarpeelliseksi nimetä haluamaani myyntiartikkelia, vaan puhuttelin myyjätärtä seuraavasti:

- Dobrý den! Prosím, dva. (Päivää! Kaksi, kiitos.)

Myyjätär ilmoitti ostokseni hinnan seuraavaan tapaan:

- Sto korun, пожалуйста. (Sata kruunua, kiitos.)

Ensimmäinen sana saattoi tietysti olla yhtä hyvin venäjääkin, joten сто korun, пожалуйста on aivan yhtä mahdollinen tulkinta. Hämmennyin siitä, että minua puhuteltiin venäjäksi, mutta ojensin sadan kruunun setelin joka tapauksessa. Pohdin tapauksen jälkeen vaihtoehtoja. Ensinnäkin on mahdollista, että kyseinen henkilö oli venäläinen, joka puhui vähän tšekkiä (tässä tapauksessa sanan korun, mahdollisesti myös sanan sto), toiseksi on mahdollista ja suorastaan todennäköisempää, että hän oli tšekkiläinen, joka puhui venäjää (ainakin sanan пожалуйста, luultavasti myös sanan сто). Jälkimmäisessä tapauksessa epäselväksi jää, miksi hän puhutteli minua venäjäksi, sillä en tietääkseni näytä erityisen venäläiseltä (kuten ei vaimonikaan), ja käytin sanaa prosím, joka kuitenkin huomattavasti eroaa pyynnön venäjänkielisestä vastineesta.

Toinen mielenkiintoinen asia liittyy juomaan nimeltä absintti. Englanniksi kyseisellä juomalla on kaksi eri kirjoitusasua, absinthe ja absinth. Kuten viskisiepot osaavat muistuttaa, viittaa kirjoitusasu whisky skottiviskiin ja whiskey irlantilaiseen. Absintin tapauksessa eri kirjoitusasuilla viitataan oikeastaan täysin eri juomiin, joista ensimmäistä (absinthe) voisi kutsua suomeksi "absintiksi" ja jälkimmäistä (absinth) "tšekkiläiseksi absintiksi". (Oikea) absintti valmistetaan tislaamalla alkoholista ja yrteistä (anis, koiruoho ja fenkoli), kun taas tšekkiläinen "absintti" valmistetaan liottamalla koiruohoa viinassa ja värjäämällä lopputuloksena saatu neste halutun väriseksi (ks. kuva). Jälkimmäisessä tapauksessa tuloksena on kitkerä ja karvas juoma, joka ei aniksen puutteen vuoksi muutu valkoiseksi vettä lisättäessä. Tšekkiläiset ovat myös keksineet polttaa sokeria absintin juomisen yhteydessä, ja tšekkiläiset etiketit tyypillisesti väittävät kyseistä juomaa valmistetun "perinteisen reseptin mukaan" jostain 1900-luvun alusta. Eräät merkit hehkuttavat lukua 35, joka viittaa suurimpaan sallittuun absintin tujonipitoisuuteen (35 mg/l) EU:ssa. Mainittakoon kuitenkin, että toki maassa valmistetaan myös oikeaa absinttia.

"Sä voisit aloittaa huokealla Mennenillä. Sitä saa litran säästöpulloissa, kestää melkein kuukauden!"

Valeabsintin lisäksi tšekeistä on kotoisin myös pilsneri, joka on saanut nimensä Plzeň-kaupungin saksankielisestä muodosta Pilsen johdetusta adjektiivista pilsner. Oluttyypin loi baijerilainen Josef Groll, ja tšekkiläisen pilsnerin alkuperäisyyttä korostaa (saksankielinen) nimi Pilsner Urquell 'plzeňiläinen alkulähde'. Toinen saksankieliseen paikannimeen perustuva olutmerkki on Budweiser, joka on nimetty kotikaupunkinsa České Budějovicen mukaan. Kaupungin nimi 'tšekkiläinen Budějovice', saksaksi Böhmisch Budweis, johtuu siitä, että Böömin lisäksi myös Määrissä on Budějovice-niminen kaupunki, joka on tšekiksi Moravské Budějovice, saksaksi hieman epäjohdonmukaisesti Mährisch Budwitz. Ylempänä jo mainittu juoma Becherovka on saanut nimensä keksijänsä Josef Becherin mukaan.

Tšekin ja slovakin suhde on mielenkiintoinen. Pohjoismaiden markkinoilla on tavallista, että tuoteselosteissa vain eriskummallisimmat sanat on annettu useammalla kuin yhdellä kielellä. Ainakin suklaarasioiden perusteella tuoteselosteet annetaan kuitenkin molemmilla kielillä, vaikka erot näyttävät äkkiseltään olevan lähestulkoon ortografisia. Tämä vaikutelma saattaa kuitenkin olla vain huonon käännöksen aiheuttama näköharha. Baarimikkomme kertoi, että tšekkiläiset eivät ymmärrä slovakiaa läheskään niin hyvin kuin slovakialaiset tšekkiä, mikä johtuu siitä, että slovakit lukevat enemmän tšekinkielisiä kirjoja ja katselevat enemmän tšekinkielisetä televisiota kuin toisinpäin.

Pitäisi varmaan sanoa jotain myös kuuluisasta ř-äänteestä. Kyseessä on historiallisesti, ja miksei foneettisestikin, palatalisoitunut r, joka esiintyy mm. säveltäjä Antonín Dvořákin (1841 - 1904) nimessä. Äänne kuvataan yleensä yhtaikaa äännettyjen [r]- ja [ʒ]-äänteiden yhdistelmäksi. Kyse ei ole periaateessa kahdesta peräkkäisestä konsonantista, eli Dvořák ei äännyt kuten *Dvoržák, vaikka se muissa kielissä suunnilleen niin äännetäänkin (esim. itävallaksi [dvoaʃak]). Pyydettyäni baarimikkoamme ääntämään äänteen muutaman kerran ja luettuani foneettisia kuvauksia sain jonkinlaisen käsityksen siitä, minkälainen mekaaninen suoritus on kyseessä. Vaikka harjoittelin äännettä niin kauan kuin vaimoni jaksoi sitä kuunnella, en kuitenkaan koe oppineeni sitä vielä niin hyvin, että kehtaisin tilata schnitzeliä tšekiksi (řízek).

Ja lopuksi vielä ruokatarina. Eräässä varsin kodikkaassa (= Heurigenin näköisessä) ravintolassa vaimoni halusi jälkiruoaksi hedelmäknöödelin. Tarjoilijatar, jota ilmeisesti hirvitti ajatus knöödelin tarjoamisesta turistille, yritti vakuuttaa, että kakku on parempaa, ja sanoi englanniksi "torte is better" osoittaen samalla kauempana olevaa kakkukaappia. Vaimoni kuitenkin ymmärsi "dort ist besser" ('tuolla on parempi') luullen tarjoilijattaren haluavan siirtää meidät muualle istumaan ja hämmentyi täydellisesti. Lopulta hän kuitenkin sai haluamansa knöödelin, joka oli sattumalta maittavin kokeilemistamme paikallisista ruoista.

lauantai 23. elokuuta 2014

Huussista

Otsikko on hieman hämäävä, sillä tarkoitukseni on itse asiassa kirjoittaa sanaa huussi vastaavasta germaanisesta sanasta, joka on tuttu nykykielissä sellaisissa muodoissa house, Haus, huis, hus ja hús. Sanottakoon nyt kuitenkin, että suomen 'kuivakäymälää' merkitsevä huussi tai geminoitumaton huusi perustuu ruotsinkieliseen eufemismiin, jollaiset ovat tuttuja viitattaessa käymälöihin kaikissa kielissä. Germaanisten kielten kognaatit ovat mukavia siksi, että ne toimivat hyvänä esimerkkinä erinäisistä ilmiöistä, joita tässä kirjoituksessa käsittelen. (Edellisen toteamuksen kehämäisyys ei haittaa minua eikä toivottavasti lukijaakaan.)

Ulkoisesti sanan eri nykymuodoissa on ensisilmäyksellä nähtävissä ero länsi- ja pohjoisgermaanisten kielten välillä: hollannin huis, saksan Haus ja englannin house sisältävät kaikki diftongin, kun taas ruotsin, tanskan ja norjan hus sekä islannin hús sisältävät alkuperäise(hkö)n monoftongin. Toisaalta alasaksassa sana esiintyy muodossa huus ja skotissa hoose (nykyenglantilaisittain kirjoitettuna).

Muinaiskielissä sana taipuu monikon nominatiivissa käytännössä samalla tavalla: muinaisskandinaavissa hús : hús, muinaisenglannissa hūs : hūs, muinaissaksissa hûs : hûs ja muinaisyläsaksassa hûs : hûs. (Käytän pitkän vokaalin merkitsemiseen kutakin kieltä käsittelevässä kirjallisuudessa tavanomaista merkintätapaa.) Yksikön nominatiivissa alkujaan esiintynyt nasalisoitunut vokaali (vrt. latinasta tuttu -um) on kadonnut kaikista muuten kuin piirtokirjoituksista attestoiduista kielistä, mutta monikon nominatiivi (vrt. latinasta tuttu -a) on säilynyt edellä mainituissakin kielissä kevyen ("lyhyen") tavun perässä, esim. muinaisskandinaavin skip : skipu 'laiva', muinaisenglannin scip : scipu, muinaissaksin skip : skipu. Muinaisyläsaksan skif on tosin monikossakin skif. Monikon pääte tavataan molemmissa vartalotyypeissä gootissa, jossa sanojen skip ja hūs monikot ovat vastaavasti skipa ja hūsa.

(Mainittakoon tosin, että gootissa hūs esiintyy vain ilmeisesti kotoperäisen yhdyssanan jälkiosana ilmaisussa in gudhūsa 'temppelissä', jossa sillä on käännetty alkutekstin ἐν ἱερῷ. Voidaan kuitenkin riittävän varmasti olettaa, että kyseessä on neutrisukuinen a-vartaloinen hūs, joka taipuu kuten muutkin vastaavat painavavartaloiset neutrit.)

Kuten vanhempien kielimuotojen vokaalit osoittavat, on alkuperäinen vokaali ollut monoftongi eli pitkä u. Diftongisaatio ei ole sekään yleislänsigermaaninen piirre, sillä se puuttuu alasaksasta (mitä ei voi tosin aukottomasti päätellä tässä esitetystä aineistosta). Keskienglannista tavataan sekä hus että hous, keskiyläsaksasta vastaavasti hûs ja haus. Hollannissa diftongisaatio on ollut hieman toisenlainen.

Nykykielistä skandinaaviset kielet ovat säilyttäneet monikon vanhemman muodon: islannissa sana taipuu (epämääräisissä muodoissa) edelleen hús : hús, ruotsissa, tanskassa ja norjassa hus : hus. Länsigermaanisten kielten tilanne on kuitenkin hieman kirjavampi: englannissa house : houses, saksassa Haus : Häuser, hollannissa huis : huizen ja alasaksassa huus hüüs.

Mitä siis on tapahtunut, miksi monikot ovat niin erilaisia? Kuten todettua, skandinaaviset neutrit ovat säilyttäneet alkuperäisen päätteen eli tässä tapauksessa päätteettömyyden. Ala- ja yläsaksan umlaut (äänteenmukaus, tässä yhteydessä tarkemmin i-umlaut eli alunperin päätteessä tai johtimessa sijainneen i:n ennakoinnin aiheuttama regressiivinen assimilaatio), englannin -s ja hollannin -en esiintyvät kaikki germaanisissa muinaiskielissä, eli kyse ei ole sinänsä innovaatiosta. Esimerkki kustakin monikonmuodostustavasta löytyy myös nykyenglannista: umlaut sanassa man : men, pääte -s sanassa stone : stones, ns. heikko pääte sanassa ox oxen ja päätteetön monikko sanassa deer deer (muinaisenglannissa vastaavat sanat ovat mann menn, stān stānas, oxa oxan ja dēor dēor.) Sanojen taivutustyypin muuttumisesta historian saatossa käyvät esimerkeiksi jo mainitun muutoksen hūs > houses lisäksi sellaiset tapaukset kuin bōc bēc > book books ja tunge tungen > tongue tongues. Englannissa s-pääte on siis yleistynyt monikon päätteeksi muutamia poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Hollannissa vastaava on tapahtunut sekä vahvalle päätteelle -s että heikolle päätteelle -en.

Yläsaksa on säilyttänyt vanhat taivutustyypit verrattain (!) hyvin. Alasaksassa sijataivutus on typistynyt, mutta monikonmuodostus on vähintään yhtä kirjavaa kuin yläsaksassa. Sanan huus monikko hüüs muodostuu keskialasaksassa esiintyneen päätteen putoamisen jälkeen pelkällä umlautilla. Nyky-yläsaksan Haus Häuser -tyyppinen monikonmuodostus on alkanut yleistyä siirryttäessä keskiyläsaksast varhaisnyky-yläsaksaan, vaikka pääte -er esiintyy jo keskiyläsaksassa eräiden muiden neutrien monikon tunnuksena. Konsonantti r on syntynyt z:n kautta *s-vartaloisten neutrien vartalokonsonantista (vrt. latinan tempus : tempora). Alkuperäistä *s-vartaloista neutria edustaa muinaisenglannissa lamb lambru 'lammas' (huomaa suomeen lainattu muoto, jossa vielä näkyy),  jonka monikoissa alkuperänen vartalokonsonantti näkyy muuttuneessa muodossaan. Muinaisenglannissa -ru on yleistynyt eräisiin muihinkin neutrisanoihin, esim. cild : cildru 'lapsi' (joka on nykyenglantiin mennessä saanut vielä heikonkin monikon päätteen, mutta se on toinen juttu) luultavasti yksikön ja monikon sekaantumisen paineesta. Muinaisyläsaksassa vastaavan päätteen muoto aiheuttaa umlautin, esim. lamb : lembir, ja tästä kehkeytynyt -er + umlaut on levinnyt sittemmin moniin muihinkin sanoihin.

Toisin kuin monikko, on yksikön genetiivi säilynyt hyvin samanlaisena kautta linjan, vaikka kaikkien nykykielten tapauksessa ei ole välttämättä enää syytä puhua genetiivistä sanan perinteisessä merkityksessä. Muinaisskandinaavin nominatiivin kanssa identtinen genetiivi hús ilmenee nykyislannissa muodossa húss, ruotsissa hus sekä norjassa ja tanskassa hus'. Jokseenkin keinotekoinen heittomerkki on muinaisenglannin muotoa hūses vastaavassa nykyenglannin muodossa house's, jossa heittomerkki lähinnä erottaa sen monikosta houses (ja täysin hämärästä monikon genetiivistä houses'). Yhtä lähellä germaanista kantamuotoa on muinaisyläsaksan hûses ja siitä periytyvä nykysaksan Hauses. Alasaksasta ja hollannista (historiallinen) genetiivi on kadonnut.

torstai 21. elokuuta 2014

Saatanallisesta Raamatusta

The Satanic Bible on Anton Szandor LaVeyn (1930 - 1997) kirjoittama kokoelma satanistisia esseitä ja rituaaleja, joka ilmestyi vuonna 1969. Kyseessä on Church of Satan -nimisen uskonnollisen yhteisön perusteos. Teos jakautuu neljään kirjaan, jotka edustavat kukin yhtä neljästä alkuaineesta: Book of Satan (tuli), Book of Lucifer (ilma), Book of Belial (maa) ja Book of Leviathan (vesi). Käsittelen tässä kirjoituksessa teoksen niitä osa-alueita, jotka ovat kiinnostavia kielitieteellisestä näkökulmasta: toinen kirja sisältää luettelon infernaalisista nimistä sekä joitakin etymologisia selityksiä, ja neljäs kirja sisältää yhdeksäntoista eenokinkielistä avainta eli kutsua (Enochian Keys or Calls) sekä alkukielellä että englanniksi.

LaVey (alh. vas.) elementissään. (Kotiposti 1969)
Tietysti latinistien perinteitä noudattaen on ensimmäisenä huomautettava, että alkusanojen lopussa (s. 24) olevat Regie Satanas! ja Ave Satanas! ovat virheellisiä: puhuttelussa käytetyn vokatiivin pitäisi olla Satana, ja regere-verbin imperatiivi, jota tässä on luultavasti tavoiteltu, on rege. Toisessa kirjassa LaVey esittää mielenkiintoisen näkemyksen englannin sanan devil etymologiasta (s. 55):
The semantic meaning of Satan is the "adversary" or "opposition" or the "accuser." The very word "devil" comes from the Indian devi which means "god."
Devī on sanskritinkielinen feminiinimuoto sanasta deva 'jumala' ja tarkoittaa siten 'jumalatarta'. Englannin devil pohjautuu muinaisenglanninkieliseen asuun deofol, joka puolestaan perustuu latinankieliseen muotoon diabolus (b äännettynä keskiaikaisittain v:nä), jonka pohjalla on kreikankielinen sana διάβολος ('herjaaja'), joka on johdos verbistä διαβάλλω (← δια- 'läpi' + βάλλω 'heittää'). (LaVeyn mukaan sanan διάβολος merkitys on 'flowing downwards', s. 59.) Kreikan sana on käännöslaina heprean sanasta שָׂטָן sāṭān, joka merkitsee 'vastustajaa' tai 'syyttäjää'. (Septuagintassa eli kreikankielisessä Tanakissa käytetään sanasta yleisnimenä myös käännöstä ἐπίβουλος, esim. 1. Sam. 29:4 ja 2. Sam. 19:22.) Sanojen devi ja devil yhdennäköisyys on siis mitä ilmeisimmin silkkaa sattumaa, eikä siitä voi vetää sen kummempia johtopäätöksiä kuin siitä, että evil on takaperin live (minkä sinänsä paikkansa pitävän havainnon LaVey tekee sivun 63 alaviitteessä.)

Seuraavalta sivulta löytyy lisää etymologiaa (s. 56):
The old gods did not die, they fell into Hell and became devils. The bogey, goblin, or bugaboo used to frighten children is derived from the Slavonic "Bog" which means "god," as does Bhaga in Hindu.
Etymologinen selitys ei voi perustua pelkästään satunnaisiin assosiaatioihin, vaan mielellään havaittuihin säännönmukaisuuksiin. Slaavilaisissa kielissä tavattava *bogъ toki merkitsee 'jumalaa', mutta esimerkiksi muinaiskirkkoslaavissa tavattavat johdannaiset богатъ 'rikas' ja оубогъ 'köyhä' sekä sanskritin sanan bhaga 'jumala' muut merkitykset kuten 'herra' ja 'rikkaus' viittaavat siihen, että sanan alkuperäinen merkitys viittaa ennemmin maalliseen vaurauteen (vrt. suomen herra, joka myös merkitsee 'Jumalaa'). Sanat bogey ja bogaboo perustuvat Oxford English Dictionaryn mukaan vanhentuneeseen tai murteelliseen sanaan bug, joka mahdollisesti perustuu kymrin sanaan bwg 'aave'. Goblin puolestaan tulee englantiin ranskan sanasta gobelin, jonka pohjalla on mahdollisesti keskiajan latinan kautta kreikan sana κόβαλος, jonka merkitys monikossa on Liddell-Scottin mukaan 'mischievous goblins, invoked by rogues'.

Paragogisella l:llä selitetään sanan Devil lisäksi myös Saatanan valtakunnan englanninkielisen nimityksen etymologia (s. 61 - 62):
The Teutonic Goddess of the Dead and daughter of Loki was named Hel, a Pagan god of torture and punishment. Another "L" was added when the books of the Old Testament were formulated. The prophets who wrote the Bible did not know the word "Hell"; they used the Hebrew Sheol and the Greek Hades, which meant the grave; also the Greek Tartaros, which was the abode of fallen angels, the underworld (inside the earth), and Gehenna, which was a valley near Jerusalem where Moloch reigned and garbage was dumped and burned. It is from this that the Christian Church has evolved the idea of "fire and brimstone" in Hell.
Vanhan testamentin kirjoittajat eivät varmasti tunteneet nykyenglannin sanaa Hell, mutta voisin kuvitella olevan parempiakin syitä siihen, että he eivät käyttäneet sitä. On toki mahdollisuuksien rajoissa, että englannin sana on lainattu muinaisskandinaavista, mutta tällöinkin oletettu toisen l-kirjaimen lisäys (?) olisi tapahtunut paljon myöhemmin kuin VT:n kokoamisen aikaan. Sitä paitsi jo 300-luvulla käännetyssä gootinkielisessä Raamatussa kreikan sana Γέεννα 'Gehenna' on käännetty lainasanalla gaiainna, mutta ᾍδης 'Hades, Tuonela' on käännetty sanalla halja, joka on ilmeinen kognaatti sanalle Hell ja selittää myös sellaiset muodot kuin muinaissaksin Hellia ja muinaiskeskiyläsaksan Hella. Kyse ei siis ole siitä, että muotoon hel olisi "lisätty l-kirjain", vaan lähinnä siitä, että sana on lyhentynyt alkumuodostaan. Muinaisenglannissa sana esiintyy sekä feminiinisenä muodossa hel(l) että maskuliinisena muodossa helle.

Tartaros (Τάρταρος) ei esiinny Uudessa testamentissa lainkaan, mutta sanasta johdettua verbiä ταρταρόω käytetään merkityksessä 'heittää Tartarokseen' (2. Piet. 2:4). Tämä on johtanut sellaiseen tulkintaan, että Tartaros on juuri langenneiden enkelien paikka. Heprean שְׁאוֹל šə’ōl merkitsee 'hautaa', mutta kreikan ᾍδης tiettävästi ei.

Kuten ylempänä käsitelty alkusanojen latina, ei invokaation alussa (s. 144) oleva toivotus In nomine Dei nostri Satanas Luciferi excelsi! ole sekään ihan oikein: sanan Satanas genetiivi olisi latinaksi Satanae. Invokaation lopuksi tulee ohjeen mukaan lausua infernaalisia nimiä, jotka on lueteltu seuraavalla sivulla (s. 145) aakkosjärjestyksessä niihin viittaamisen helpottamiseksi, mutta itse rituaalissa ne tulee lausua "foneettisesti tehokkaassa" järjestyksessä. Nimet on selitetty sivuilla 58 - 60, lukuun ottamatta nimeä Shamad, joka puuttuu selityksistä; sen sijaan selitykset sisältävät nimen Saitan, joka puolestaan puuttuu invokaation yhteydessä olevasta listasta. Nimen Saitan selitys on 'Enochian equivalent of Satan', mistä pääsemmekin ehkä mielenkiintoisimpaan aiheeseen eli eenokin kieleen, josta LaVey kirjoittaa seuraavasti (s. 155):
The magical language used in Satanic ritual is Enochian, a language thought to be older than Sanskrit, with a sound grammatical and syntactical basis. It resembles Arabic in some sounds and Hebrew and Latin in others. It first appeared in print in 1659 in a biography of John Dee, the famous Sixteenth Century seer and court astrologer. This work, by Meric Casaubon, describes the occultist Dee's activities with his associate, Edward Kelly, in the art of scrying or crystal gazing.
Meric Casaubonin (1599 - 1671) tässä tarkoitettu teos on A True & Faithful Relation of What passed for many Yeers Between Dr. John Dee (A Mathematician of Great Fame in Q. Eliz. and King James their Reignes) and Some Spirits (1659), jokä käsittelee John Deen (1527 - 1608 tai 1609) ja hänen kollegansa Edward Kell(e)yn (1555 - 1597) okkultistisia touhuja.

"The Order of the Inspiriti". Edward Kelly keskellä vasemmalla, John Dee alhaalla oikealla. Ylhäällä vasemmalla komeilee Muhammed. (Kuva Casaubonin teoksesta.) 

Väite, että eenokin kieli olisi vanhempi kuin sanskrit, liittynee ainakin epäsuorasti indoeuropeistiikan alkutaipaleiden popularisoimaan käsitykseen, että sanskrit olisi käytännössä indoeurooppalaisten kielten kantakieli. Käsittelen kielten iästä puhumisen problematiikkaa toisella kertaa, mutta eenokin kielen tapauksessa voitaneen turvallisesti todeta, että kieli on keksitty 1500-luvulla, mahdollisesti Prahassa, eikä siis ole millään mittarilla vanhempi kuin sanskrit.

Maininta kielen järkevästä kieliopillisesta ja syntaktisesta perustasta on lähtökohtaisesti mielekäs huomio, sillä kyse on keinotekoisesta kielestä, joka olisi voinut jäädä myös kehittäjältään kesken ja olla siten, toisin kuin luonnolliset kielet, rakenteeltaan puutteellinen. En tosin tiedä, millä perusteella LaVey on tullut tähän tulokseen olemassa olevan eenokinkielisen aineiston perusteella. Olisi myös mielenkiintoista tietää, missä suhteessa eenokin kielen fonologia muistuttaa arabiaa mutta ei (nyky?)hepreaa (tai toisinpäin) sellaisten äänteiden osalta, jotka eivät esiinny englannissa. Kielessä on varmasti myös runsaasti samoja äänteitä kuin latinassa, mutta olisi mielenkiintoista tietää, mitkä näistä ovat olleet LaVeyn mielessä. Voi tietysti olla, että luonnehdinnat edustavat vain jonkinlaista vapaata assosiaatiota. Eenokin kielen ääntämisestä hän kirjoittaa:
In Enochian the meaning of the words, combined with the quality of the words, unite to create a pattern of sound which can cause tremendous reaction in the atmosphere. The barbaric tonal qualities of this language give it a truly magical effect which cannot be described.
Tämän perusteella on sääli, ettei kirjalija ole liittänyt teokseensa varsinaista ääntämisohjetta: Casaubonin teoksessa on sentään sellaisia satunnaisia huomioita kuin "IADPIL accent ad", "PILAH three syllables"ja "P is distinctly pronounced by it self" (s. 84 - 85). Käännöksestään LaVey sanoo seuraavaa:
I have presented my translation of the following calls with an archaic but Satanically correct unvarnishing of the translation employed by the Order of the Golden Dawn in the late Nineteenth Century.
Kultaisen aamunkoiton hermeettinen sääntökunta perustettiin Englannissa vuonna 1888, ja sillä on ollut huomattava vaikutus myöhempään okkultismiin. LaVey sanoo muokanneensa kyseisen sääntökunnan käyttämiä käännöksiä saatanallisesti korrektimpaan suuntaan, mutta hän on muokannut myös alkutekstejä. Alla on ensimmäinen eenokinkielinen kutsu LaVeyn antamassa muodossa:
OL sonuf vaoresaji, gohu IAD Balata, elanusaha caelazod: sobrazod-ol Roray i ta nazodapesad, Giraa ta maelpereji, das hoel-qo qaa notahoa zodimezod, od comemahe ta nobeloha zodien; soba tahil ginonupe pereje aladi, das vaurebes obolehe giresam. Casarem ohorela caba Pire: das zodonurenusagi cab: erem Iadanahe. Pilahe farezodem zodenurezoda adana gono Iadapiel das home-tohe soba ipame lu ipamis: das sobolo vepe zodomeda poamal, od bogipa aai ta piape Piamoel od Vaoan! Zodacare, eca, od zodameranu! odo cicale Qaa; zodoreje, lape zodiredo Noco Mada, Hoathahe Saitan!
Yllä oleva versio on käytännössä identtinen okkultisti Aleister Crowleyn (1875 - 1847) teoksessa Liber Chanokh sub Figurâ LXXXIV julkaiseman kanssa, mutta merkittävää on, että LaVey on korvannut sanan Iaida sanalla Saitan. LaVeyn käännös on seuraavanlainen:
I reign over thee, saith the Lord of the Earth, in power exalted above and below, in whose hands the sun is a glittering sword and the moon a through-thrusting fire, who measureth your garments in the midst of my vestures, and trusseth you up as the palms of my hands, and brightened your vestments with Infernal light. I made ye a law to govern the holy ones, and delivered a rod with wisdom supreme. You lifted your voices and swore your allegiances to Him that liveth triumphant, whose beginning is not, nor end cannot be, which shineth as a flame in the midst of your palaces, and reigneth amongst you as the balance of life! Move therefore, and appear! Open the mysteries of your creation! Be friendly unto me, for I am the same! - the true worshipper of the highest and ineffable King of Hell!
Tässä käännöksessä on huomattavia eroja Crowleyn käännökseen, vaikka on ilmeistä, että molemmat käännökset perustuvat pohjimmiltaan samaan lähteeseen (enkä siis tarkoita tässä eenokinkielistä tekstiä). Olen merkinnyt alla olevaan Crowleyn versioon LaVeyn muuttamat ilmaisut lihavoinnilla ja hänen käännöksestä puuttuvat kohdat hakasulkeilla:
I REIGN over ye, saith the God of Justice, in power exalted above the Firmament of Wrath, in whose hands the Sun is as a sword, and the Moon [as] a through thrusting Fire: who measureth your Garments in the midst of my Vestures, and trussed you together as the palms of my hands. [Whose seats I garnished with the Fire of Gathering,] and beautified your garments with admiration.
To whom I made a law to govern the Holy Ones, and delivered [ye] a Rod, with the Ark of Knowledge. [Moreover] you lifted up your voices and sware obedience and faith to Him that liveth and triumpheth: whose beginning is not, nor end cannot be : which shineth as a flame in the midst of your palaces, and reigneth amongst you as the balance of righteousness and truth!
Move therefore, and shew yourselves! Open the mysteries of your creation! Be friendly unto me, for I am the [servant of the] same [your God:] the true worshipper of the Highest!
Crowleyn käännös vastaa kuitenkin tekstin alkuperäistä muotoa, joka on julkaistu edellä mainitussa Casabounin teoksessa, joka perustuu Deen ja Kelleyn alkuperäiseen käsikirjoituksen (British Library Sloane MS 5007). Teos antaa käännöksen kokonaisuudessaan seuraavassa muodossa (s. 87 - 88):
I Reign over you ſaith the God of Juſtice, in power exalted above the firmaments of wrath, in whoſe hands the Son [sic!] is as a Sword, and the Moon as a through thruſting fire which meaſureth your garments in the midſt of my veſtures, and truſſed you together as the palms of my hands, whoſe ſeats I garniſhed with the fire of gathering and beautified your garments with admiration to whom I made a Law to govern the holy ones, and delivered you a rod with the ark of knowledge, moreover you lifted up your voices and ſware obedience and faith to him that liveth and triumpheth whoſe beginning is not, nor end can not he which ſhineth as a flame in the midſt of your Palace, and raigneth amongſt you as the Ballance of righteouſneſſe and truth. Move therefore and ſhew your ſelves, open the myſteries of your Creation, be friendly unto me; for I am the ſervant of the ſame your God, the true worſipper of the Higheſt.
(Kursivointi alkutekstin mukainen.)

Huomion kiinnittää se, että neljäs sana you on ilmaistu Crowleyllä ja LaVeyllä vanhanaikaisemman näköisillä muodoilla ye ja thee. Jälkimmäinen muuttaa merkityksen monikosta yksikköön, ja ensimmäinen on oikeastaan vain vaihtoehtoinen muoto sanalle you. Alunperin ye on nominatiivi ja you akkusatiivi-datiivi (vrt. muinaisenglannin gē ja ēow), vaikka molempia on käytetty eri aikoina sekaisin. (Jotkut erehtyvät pitämään muotoa you nominatiivina ja muotoa ye akkusatiivi-datiivina muotojen me ja thee analogian perusteella.)

Saman teoksen aiemmilla sivuilla sama kutsu annettaan sana kerrallaan käänteisessä järjestyksessä niin, että ensimmäisessä sarakkeessa on eenokinkielinen sana takaperin, seuraavassa englanninnos ja kolmannessa eenokinkielinen sana oikeinpäin (eli oletettavasti ääntöasussaan). Jos tässä annetut eenokinkieliset sanat asetetaan LaVeyn antaman version viereen, huomataan, että kyseessä on itse asiassa huomattavasti muokattu versio:
OL SONF VORSG GOHO IAD BALT LONSH CALZ VONPHO SOBRA ZOL ROR I TA NAZPSAD
OL sonuf vaoresaji, gohu IAD Balata, elanusaha caelazod: sobrazod-ol Roray i ta nazodapesad
(Deen ja Kelleyn tekstissä sanojen CALZ ja SOBRA välissä on VONPHO, joka merkitsee 'of wrath'.) Eenokin kielen kirjaimet ja niiden translitterointiin käytetyt latinalaiset aakkoset ovat tämän tulkinnan mukaan itse asiassa ainakin jossain määrin tavumerkkejä, sillä esim. z luetaan [zod] ja l luetaan sanan alussa [el] ja keskellä [la]. Koska g näyttäisi ääntyvän sanan lopussa [dʒi:] ja sanan alussa o:n edellä [g], on eenokin kielen oikeinkirjoitus ainakin tässä suhteessa hämmentävän lähellä englannin käytäntöjä. Tämä tapa ääntää eenokin kieltä on tiettävästi syntynyt vasta Kultaisen aamunkoiton rituaaleissa eikä vastaa Deen ja Kelleyn käyttämää ääntöasua.

Ensimmäisen kutsun alku takaperin Deen ja Kelleyn mukaan. (Casaubonin teoksesta.)

Johtuen alkuteksteissä ja käännöksissä tehdyistä muutoksista ei LaVeyn Satanic Bible ole mitenkään erityisen hyvä lähde eenokin kieleen, ja The Complete Enochian Dictionary jättääkin sen tarjoaman materiaalin huomiotta. LaVeyn oma perustelu tekemilleen muutoksille on, kuten ylempänä jo kävi ilmi, että aikaisemmat käännökset ovat olleet virheellisiä (s. 156):
Dispensing with such once-pragmatic whitewashing in terms such as "holy" and "angelic," and arbitrarily chosen groups of numbers, the purpose of which were only to act as substitutes for "blasphemous" words - here, then, are the TRUE Enochian Calls, as received from an unknown hand.
(Kappaleeseen liittyy alaviite: The unexpurgated version, translated by Anton LaVey.)

Sanottakoon vielä, että eenokin kielen konkordanssin tarkastelun perusteella ei tunnu olevan mahdollista päätellä juuri mitään kielen morfologiasta. Huomattava seikka on, että vaikka yksittäiset eenokin kielen sanat vastaavatkin useampaa englannin kielen sanaa, on sanajärjestys kokonaisuudessaan sama kuin englannissa. Tästä on todisteena se, että teksti on ylipäänsä mahdollista kääntää sanasta sanaan niin, että lopputulos on (kieliopillisesti) täysin järkevää englantia. Kuten jo todettua, jää pienoiseksi mysteeriksi, mihin LaVeyn väite kielen rakenteen järkevyydestä perustuu, sillä olemassa olevan korpuksen perusteella ei näyttäisi olevan mahdollista tehdä johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Soittokellon soittamisesta

Polkupyörässä on soittokello periaatteessa samasta syystä kuin autoissa on merkinantotorvi: äänimerkillä on mahdollisuus varoittaa lähestyvästä (ohittavasta) ajoneuvosta. Koska polkupyörä on melko äänetön, on kevyen liikenteen väylällä (eli jalkakäytävään yhdistetyllä pyörätiellä) mielekästä soittaa kelloa ohitettaessa takaa samalla puolella kulkeva jalankulkija. Kuullessaan takaansa kellon äänen jalankulkija voi taakseen katsomatta siirtyä mahdollisuuksien mukaan hieman enemmän oikealle auttaakseen ohittajaa. Vaikka kyse on ei-kielellisestä signaalista, on soittokellon soittamisen merkitys muuttunut tavalla, joka on rinnastettavissa ihmiskielistä tuttuun semanttiseen siirtymään.

Auton merkinantotorvea käytetään alkuperäisen käyttötarkoituksensa sijaan paitsi ilmoittamaan meneillään olevasta tai jo ohi menneestä vaaratilanteesta, ilmaisemaan närkästystä koetusta vääryydestä ja herättämään valoihin nukahtanut kuski, myös jalkakäytävällä havaittujen kavereiden moikkaamiseen. Merkinantotorvella annettavat viestit voivat siis olla luonteeltaan joko positiivisia tai negatiivisia. Polkupyörän soittokellolla ei tällaista eroa ole, sillä kavereiden moikkaaminen suoritetaan yleensä samalla tavalla kuin jalan liikuttaessa. Polkupyörän soittokellolla näyttäisi olevan vain syyttävä merkitys, joka tuntuu vallanneen alaa siinä määrin, että alkuperäisessä merkityksessä soittaminen ei ole enää kohteliaasti mahdollista.

Tyypillinen jalankulkija on tottunut siihen, että hänen liikkumistaan ohjaavat ja rajoittavat lähinnä elottomat esineet kuten liikennemerkit ja -valot. Tällaiset rajoitteet eivät elottomuudestaan johtuen varsinaisesti uhkaa - käyttääkseni kohteliaisuusteorian käsitteistöä - hänen negatiivisia kasvojaan, ja muutenkin etenkin autojen ja jalankulkijoiden kanssakäymistä säätelevien sääntöjen välttämättömyys on helppo ymmärtää ja hyväksyä. Toisen ihmisen aktiivisesti tuottama signaali on kuitenkin eri asia: jos takaa lähestyvä pyöräilijä soittaa (täysin hyvässä uskossa, ilman sarvia ja hampaita) soittokelloaan varoittaakseen edellä kulkevaa jalankulkijaa kohtapäätä tapahtuvasta ohituksesta, kokee jalankulkija tämän helposti loukkauksena, etenkin, jos hän joutuu ryhtymään toimenpiteisiin väistääkseen pyöräilijää. Alkujaan oletusarvoisesti ystävällinen varoitus siis tulkitaan väistämiskehotukseksi, mistä seuraa, että sitä aletaan myös käyttää sellaisena.

Ei ole sinänsä tavatonta, että jalankulkijat ja julkisen liikenteen käyttäjät toisinaan pyytävät toisiaan väistämään, mutta kasvotusten ja hitaammilla nopeuksilla tapahtuvassa kanssakäymisessä on mahdollista soveltaa normaaleja menetelmiä kasvouhkan lievennykseksi (eng. face-threat mitigation), mitä kutsutaan normaalisti "kohteliaisuudeksi". Helsinkiläistä kulttuuria tuntuu tässä suhteessa vaivaavan jonkinlainen ujous, joka johtaa siihen, että vieressä istuvaa ei uskalleta edes kohteliaasti pyytää väistämään, vaan halu jäädä pois seuraavalla pysäkillä ilmaistaan epäsuorasti esimerkiksi hiplaamalla intensiivisesti kassin kahvaa. Tätä toimintatapaa voi pitää jopa objektiivisesti tarkasteltuna jokseenkin "epäkohteliaana", sillä väistyjä joutuu joka tapauksessa väistämään, mikä on uhka hänen negatiivisille kasvoilleen, mutta väistettävä ei joudu pyytämään ja kiittämään, mikä tekee tilanteesta epäsymmetrisen väistäjän tappioksi. Väistäjä ei edes pääse nauttimaan entisen vierustoverinsa lievennyksistä ("anteeksi, jäisin tässä", "kiitos!"), joiden vastavuoroinen tarjoaminen tekisi tilanteesta tietysti vielä pykälää kohteliaamman ("joo, totta kai", "ei mitään!").

(Vaihtoehtoinen tulkinta on, että kassien hiplaaminen itse asiassa on vierustoverille osoitettu pyyntö väistää, ja että kohteliaisuus toteutuu siten vain hienovaraisempia signaaleita käyttäen. Oleellistahan kohteliaisuudessa ei substanssitasolla ole se, millaisia merkkejä kohteliaisuuden edellyttämän merkityksen viestittämiseen käytetään, kunhan vastaanottaja ymmärtää ne oleellisilta osin niin kuin ne on tarkoitettu.)

Edellä sanotun valossa on helppo ymmärtää, miksi kimeästi kilahtavan soittokellon väistämiskehoitukseksi tulkittu (ja etenevissä määrin sellaiseksi myös tarkoitettu) käyttö koetaan niin hyökkäävänä. Helsingissä tyypillinen tilanne soittokellon käytölle on se, että jalankulkijat tukkivat pyörätien seistessään liikennevaloissa siitä huolimatta, että suojatie on selkeästi maalattu myös pyörätielle. Tällöin pyöräilijä saattaa hidastaa tai jopa pysähtyä soittokelloa raivokkaasti rimputtaen, kunnes pöllämystyneet jalankulkijat tajuavat antaa hieman närkästyneinä tietä. (Tässä vaiheessa ainakin osa turisteista näyttää yleensä tajuavan olevansa pyörätiellä.) Jotkut puolestaan soittavat kelloa tunkeutuessaan juurikaan hidastamatta jalankulkijoiden ryhmitykseen (mahdollisesti kuunnellen samalla "apokapolyptistä musiikkia" Runo K. Kurkoa lainatakseni) aiheuttaen vaaratilanteita ja hankaloittaen edelleen jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden välisiä suhteita.

perjantai 1. elokuuta 2014

Henestä (sanakirjaan pääsemisestä, osa 3)

Vähän aikaa sitten uutisoitiin siitä, että Ruotsin akatemia on virallistanut sukupuolineutraalin persoonapronominin hen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sana on tulee listatuksi Ruotsin akatemian sanalistan (Svenska Akademiens ordlista, SAOL) seuraavassa painoksessa. Sanalistan tarkoitus on antaa tietoa oikeinkirjoituksesta, taivutuksesta, merkityksestä ja käyttöyhteyksistä. Siltä osin kuin kielenkäytössä esiintyy vaihtelua, ottaa sanalista kantaa yhdenmukaisuuden puolesta. Kielenkäyttöä koskevan tiedon lähde on kuitenkin lähtökohtaisesti korpustutkimus, eivät minkään viisaiden neuvoston mietinnöt siitä, millaista kielenkäytön pitäisi olla. Sanalistan esipuheessa (s. xi) sanotaan osuvasti eräs asia, johon olen itsekin viitannut:
"Alla lexikaliska källor är normerande i den meningen att den som använder en ordbok ser informationen som riktlinjer för hur språket skall användas. Detta gäller oavsett om det är en ordbok som deklarerar att man ”beskriver” språket eller en som har uttalade normerande syften. Normering kan alltså betyda olika saker: antingen att läsaren betraktar en ordbok som norm eller att en ordbok klart deklarerar att den innehåller normerande information."
Kuten olen aiemmin kirjoittanut, sanakirjaan listatuksi tuleminen on luonnollinen seuraus siitä, että jokin sana on käytössä eli olemassa. On siis varsin luultavaa, että sana hen löytyy pian myös Ruotsin akatemian sanakirjasta. Akatemian sivuilla sanakirjasta sanotaan seuraavasti:
"Svensk ordbok utgiven av Svenska Akademien (SO) är en ingående beskrivning av modern svenska med tyngdpunkten på ordens betydelse och användning i kombination med historiska uppgifter. Ordboken är utformad som ett hjälpmedel för att förstå orden i en text, för att skriva en löpande text och för att få upplysning om ordens härkomst."
(Korostukset minun.)

Kyseessä on siis lähtokohtaisesti deskriptiivinen sanakirja eli kuvaus (beskrivning) käytössä olevasta kielestä, jolloin sitä voi käyttää apuvälineenä (hjälpmedel) kielen käyttöön. Jos jokin kielellinen ilmiö on olemassa muttei sisälly sanakirjaan, on kyseessä sanakirjan puute. Tätä ei voine yleisellä tasolla korostaa liikaa.

Puheet kulttuurimarksistien toimeenpanemasta feministis-kastraattisesta homosaatiosta kannattaa siis tarvittaessa kohdistaa ruotsin kielen käyttäjiin, ei suinkaan Ruotsin akatemiaan, jonka suurin kontribuutio aiheessa tullee olemaan sanan taivutuksen yhdenmukaistaminen ja muu vastaava pilkunnuohoaminen.

Haluan kiinnittää kuitenkin huomiota erääseen seikkaan. Aihetta käsittelevässä ruotsinkielisessä uutisessa sanotaan seuraavasti:
"Det kommer finnas två betydelser knutna till hen. Dels som en beskrivning av ett tredje kön och dels som en könsobestämt uttryck, det vill säga varken man eller kvinna."
Tarve kolmanteen sukupuoleen viittaavalle sanalle on varmasti todellinen. Mielestäni on kuitenkin erikoista, että sana sekä merkitsee kolmatta sukupuolta että toimii sukupuolineutraalina pronominina sellaisissa tapauksissa, joissa ei haluta viitata joko mieheen tai naiseen. Merkitysten 'kolmas sukupuoli' ja 'joko nainen tai mies' (tai 'ei nainen eikä mies [erityisesti]') ilmaiseminen samalla sanalla määrittää kolmannen sukupuolen nimenomaan naisen ja miehen kautta, ja asiantilasta tekee täysin epäsymmetrisen se, että maskuliinisella pronominilla ei kuitenkaan voitaisi viitata joko naiseen tai kolmanteen sukupuoleen tai vastaavasti feminiinisellä joko mieheen tai kolmanteen sukupuoleen. Nykyisellään hen itse asiassa siis vain uusintaa heteronormatiivisen dikotomian sosiaalisia konstruktioita. Oikeaoppisten tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittaisiin neljä pronominia: yksi miehille, yksi naisille, yksi kolmannelle sukupuolelle (jota pitäisi samalla lakata kutsumasta "kolmanneksi" sukupuoleksi) ja neljäs sukupuolineutraaliin käyttöön.