lauantai 27. syyskuuta 2014

Star Trek -kielitiedettä, osa 2

Jatkona edelliseen käsittelen tässä kirjoituksessa kolmea ensimmäistä vanhan miehistön tähdittämää Star Trek -elokuvaa, mistä seuraa, että keskeinen asema tässä kirjoituksessa on tietysti klingonin kielellä.

Eräs huomio kanonisuudesta on paikallaan: vaikka Star Trek -kaanoniin kuuluvana pidetään yleensä vain sellaisia asioita, jotka käyvät ilmi jossain jaksossa tai elokuvassa, mikä siis sulkee pois kaikenlaisen oheiskirjallisuuden, käsittelen tässä ja seuraavissa aihetta koskevissa kirjoituksissa Marc Okrandin klingonia käsittelevää kirjallisuutta ikään kuin osana kaanonia. Klingonistit tyypillisesti pitävät kaanonina vain Okrandilta peräisin olevia tietoja, vaikka hän on itse sanonut, että kaikki televisiosarjoissa ja elokuvissa kuultava on "oikeaa klingonia". Klingonin osalta tärkein käyttämäni lähde on itse elokuvien ohella Marc Okrandin laatima The Klingon Dictionary (1992), joka sisältää lyhyen kieliopin, fraasiluettelon sekä sanaston.

Ensimmäisessä elokuvassa Star Trek: The Motion Picture (1979) kuullaan klingonia ensimmäistä kertaa. Klingonikomentajaa esittää Spockin isänä paremmin tunnettu Mark Lenard, mutta klingoninkieliset murahdukset ovat James Doohanin kehittämiä äännähdyksiä. Tässä vaiheessa ei ollut siis olemassa mitään varsinaista klingonin kieltä, mutta Marc Okrand käytti myöhemmin näitä äännejonoja ja niiden englanninkielisiä "käännöksiä" pohjana omalle työlleen, josta enemmän alempana. Alla ovat elokuvan alkukohtauksessa kuultavat komennot Okrandin luoman oikeinkirjoituksen mukaisissa asuissaan englanninkielisine tekstityksineen:
wIy cha'Tactical...
HaSta'Visual...
cha yIghuSTactical, stand by on torpedoes.
'eHReady...
baHFire!
junchoHEvasive!
SSS(tekstittämätön)
baH(tekstittämätön)
Kohtauksessa, jossa Spock on Vulkanuksessa suorittamassa kolinahr-riittiä, dialogi oli alunperin englanniksi, mutta Gene Roddenberry halusi, että keskustelu muutetaan vulkaanien kielelle. James Doohan kehitti huulten liikkeisiin sopivat lauseet. Ei ole syytä olettaa, että sanastoa tai syntaksia olisi mietitty sen pidemmälle, mutta fonologisesti elokuvassa kuultavat lauseet tuntuvat sopivan yhteen alkuperäisessä TV-sarjassa kuultujen ilmaisujen pon farr, koon-ut-kal-if-fee ja kroykah kanssa. Esimerkiksi riittänee tunnettu lause live long and prosper 'elä pitkään ja menesty', jonka papitar lausuu elokuvassa Spockille muodossa dif-tor heh smusma, Spohkh. Lauseen prosodiset ominaisuudet luonnollisesti vastaavat täydellisesti sen englanninkielistä vastinetta. Huomattavaa on, että nimi Spock ääntyy vulkanuksen kielellä [spɔχ]. Toisin kuin Spock antaa TV-sarjassa ymmärtää, ei kieli vaikuta englanninkieliselle erityisen vaikealta ääntää lukuun ottamatta englannissa esiintymätöntä χ-äännettä.

Yleiskääntäjään ei viitata elokuvassa lainkaan, mutta V'Gerin, elokuvan pahiksen, kanssa yritetään toistuvasti viestiä käyttämällä linguacodea, joka ilmeisesti on jonkinlainen "universaali kieli". Ajatus on  käytännössä yhtä mahdoton teoreettisella tasolla kuin yleiskääntäjäteknologiakin.

Toisessa, edellistä huomattavasti paremmassa elokuvassa Star Trek II: The Wrath of Khan (1982) ei ole poikkeuksellisesti klingoneita lainkaan, mutta pääpahis Khan Noonien Singh viittaa eräässä kohtauksessa "vanhaan klingonien sananlaskuun" revenge is a dish best served cold, johon viitataan myös elokuvan Kill Bill alussa. Klingoniksi lause kuuluu bortaS bIr jablu'DI' reH QaQqu' nay', sananmukaisesti 'kosto kylmä kun tarjoillaan, aina erittäin hyvä ruoka'. (Lause kuullaan The Big Bang Theory -sarjan jaksossa "The Creepy Candy Coating Corollary" Sheldon Cooperin melko kehnosti ääntämänä.)

Elokuvan alkupuolella kuullaan lyhyt keskustelu Spockin ja Saavikin välillä vulkanuslaisten kielellä, mutta kyseessä on ensimmäisen elokuvan lailla englanninkielisen dialogin päälle huulten liikkeisiin sovitettua siansaksaa. Ainoa ero on se, että tällä kertaa työhön palkattiin oikea kielitieteilijä eli jo mainittu Marc Okrand.

Marc Okrand tunnetaan parhaiten klingonin kielen luojana, johon tehtävään hänet palkattiin kolmatta elokuvaa Star Trek III: Search for Spock (1984) tehtäessä. Okrandin lähtökohtana oli tehdä kielestä mahdollisimman epäihmismäinen, joten hän valitsi sellaisia piirteitä, jotka ovat harvinaisia maailman kielissä, esimerkiksi perussanajärjestys objekti-verbi-subjekti ja erikoinen fonologia. Yksittäiset äänteet sinänsä eivät ole erityisen kummallisia, mutta niiden muodostama järjestelmä on epätavallinen: kielessä on esimerkiksi soinnillinen retrofleksinen klusiili /D/ muttei vastaavaa soinnitonta äännettä vaan soinniton alveolaarinen klusiili /t/; samoin kielessä on soinnillinen labiodentaalinen frikatiivi /v/ muttei sen soinnitonta vastinetta.

Ensimmäinen Star Trek -kirjani.
Tunnusmerkillisintä klingonin kieliopille on runsas prefiksien ja suffiksien käyttö: substantiiviin voidaan liittää jopa viisi peräkkäistä suffiksia (esim. QaghHommeyHeylijmo' 'sinun ilmeisten pikku virheittesi vuoksi'), verbeihin teoriassa jopa kymmenen. Verbien yhteydessä tekijää ja kohdetta merkitään prefiksillä, esim. HoH 'tappaa', qaHoH 'minä tapan sinut', wIHoH 'me tapamme hänet'.

Toisen lähtökohdan kielelle antoi jo olemassa oleva materiaali ensimmäisestä elokuvasta (ks. ylempänä) sekä TV-sarjassa esiintynyt nimistö. Sovittaakseen syntaktiset ideansa ylempänä siteerattuihin komentoihin Okrand päätti, että klingonissa on mahdollista jättää verbien subjektia ja objektia ilmaisevat prefiksit pois (ns. Clipped Klingon): erityisesti komennot voidaan antaa pelkällä verbillä, esim. yIbaH > baH 'tulta'.

Satunnaisempana vaikuttimena voidaan pitää sitä, että näyttelijöiden tehdessä virheitä Okrand saattoi (ymmärrettävistä syistä) mieluummin muuttaa itse kieltä tehtyjen virheiden mukaiseksi kuin pyytää uutta ottoa. Oman vaikutuksensa kielelle antoi myös se, että muutamat sellaiset vuorosanat, jotka oli kuvattu englanniksi, päätettiin myöhemmin äänittää uudelleen klingoniksi; tällöin Okrand joutui sovittamaan jo kehittämänsä kielimateriaalin näyttelijöiden huulten liikkeisiin.

Alla on ensimmäinen elokuvassa kuultava klingoninkielinen keskustelu englanninkielisine tekstityksineen:
VALKRISqa'vam De' vIje' rIntaH
HablI' Su' labbeH 
I have purchased the Genesis data.
Ready to transmit.
KRUGESo'wI' yIchu'Ha' Disengage cloaking device!
KRUGEDe' yIlI'! DaH!Transmit data. Now!
VALKRIS jabbI'ID pItlh.
Qu'vaD lI' net tu'bej
Transmission completed.
You will find it useful.
KRUGEvaj Daleghpu'Then you have seen it.
VALKRISHISlaH, jawwI'I have, my lord.
KRUGEDo'Ha'Unfortunate.
VALKRISjIyajUnderstood.
KRUGEchuyDaH (tekstittämätön)
VALKRISQapla', jawwI' bangwI' jeSuccess, my lord and my love.
KRUGEbatlh Daqawlu'taH
baH

You will be remembered with honor.
(tekstittämätön)
(Valkrisin alus tuhoutuu.)
KRUGEHe chu' yIghoS.
DIvI' neHmaH

yIje'
New course.
Federation neutral zone.
(Krugen lemmikkiotus murahtaa.)
Feed him!
AMPUJAluq, joHwI'Yes, my lord.
Klingonissa ei ole aikamuotoja, eli verbit eivät ilmaise, tapahtuuko niiden ilmaisema tekeminen menneisyydessä, nykyisyydessä tai tulevaisuudessa. Verbimorfologiasta käy esimerkiksi yllä olevassa dialogissa esiintyvä sana Daqawlu'taH 'sinut tullaan muistamaan'. Itse verbi on qaw 'muistaa'. Prefiksi Da- merkitsee normaalisti tekijää 'sinä' ja kolmannen persoonan kohdetta, mutta lu' -suffiksi tekee lauseen tekijästä määräämättömän ja aiheuttaa sen, että normaalisti kolmannen persoonan kohdetta ilmaisevat prefiksit ikään kuin vaihtavat suuntaa: Daqaw merkitsisi 'sinä muistat hänet/sen/heidät/ne', mutta Daqawlu' merkitsee siis suunnilleen 'joku muistaa sinut' eli 'sinut muistetaan'. Suffiksi -taH merkitsee jatkuvaa toimintaa.

Kun Krugen alus saapuu Genesis-planeetalle, hän haluaa lamautaa kiertoradalta tapaamansa Grissomin ja ottaa sen miehistön vangiksi:
KRUGEmatHa' DoS jonta' neH
baH!

Gunner: target engine only.
Fire!
(Grissom  tuhoutuu.)
KRUGEqama'pu' jonta' neHI wanted prisoners!
AMPUJAbach Do' qaH

A lucky shot sir…
(Kruge ampuu ampujan.)
KRUGEHa'DIbaHAnimal!
Epätavallisen pitkä sana Ha'DIbaH sanan animal visuaalisen vastine, sillä kyseinen kommentti muutettiin englannista klingoniksi vasta jälkikäteen.

Lukija huomannee helposti, että yllä lainatut Krugen repliikit vaikuttavat klingoniksi paljon samanlaisemmilta kuin englanniksi: ensimmäisessä jonta' on 'moottori' ja neH adverbi 'ainoastaan'; jälkimmäisessä jonta' merkitsee 'vangita' ja neH 'haluta'. Syynä tähän sanaleikiltä vaikuttavaan kummallisuuteen on se, että jälkimmäisen repliikin merkitys oli alunperin I told you, engine only!, jolloin qama'pu' olisi sisältänyt prefiksin qa- 'minä sinulle', verbin ma' 'kertoa' ja mennyttä aikaa (!) ilmaisevan suffiksin -pu'. Koska lauseen merkityksen oli muututtava, oli kielen muututtava: sanasta qama' tuli substantiivi 'vanki', suffiksista -pu' monikko ja sanat jonta' ja neH saivat uudet merkityksensä vanhojen ohelle. Lause on myös esimerkki edellä mainitusta prefiksien pudottamisesta: huoliteltu muoto olisi qama'pu' vIjonta' vIneH.

(Kun Kruge hyökkää Enterprisen kimppuun, on uusi ampuja varmasti motivoituneempi tehtäväänsä.)

Kun Kruge on saanut Spockin ja Grissomin henkiinjääneen miehistön vangiksi, hän käskee tappamaan yhden heistä osoittaakseen Kirkille, miten tosissaan hän on. Komento on klingoniksi yIHoh jISaHbe', joka on tekstitetty 'Kill one of them. I don't care which one.' Marc Okrandin mukaan lauseen oli tarkoitus kuulua wa' yIHoH vay' jISaHbe', jonka merkitys on sananmukaisesti 'yksi tapa; kuka, en välitä'. Näyttelijä Christopher Lloyd kuitenkin unohti vahingossa sanat wa' 'yksi' ja vay' 'joku', mikä johti siihen, että imperatiiviprefiksi yI- kaventui viittaamaan yksiköllistä objektia. (Minun korviini kuulostaa siltä, kuin Kruge sanoisi yaHoH, mitä voisi pitää jonkinlaisena sulautumailmiönä.)

Kun klingonit lähtevät valloittamaan Enterpriseä, Kruge komentaa jolpa' yIjaH! ('To the transport room') ja toivottaa perään Qapla' ('success!'). Toivotuksen Qapla' tuntevat monet sellaisetkin, jotka eivät mitään muuta klingoneista tiedä. Sana jolpa' 'siirrinhuone' on yhdyssana, jonka alkuosa jol esiintyy elokuvassa myöhemminkin. Kun Kruge saapuu lopulta itse Genesis-planeetalle, hän käskee Maltzia viestivälineen kautta siirtämään muuta paitsi Spockin klingonialukseen komennolla matlh jol yIchu', joka on tekstitetty 'Maltz - activate beam!' Kun Kirk on päihittänyt Krugen eeppisessä kaksintaistelussa, hän löytää tämän viestivälineen, ottaa yhteyden klingonialukseen ja pelastaakseen itsensä ja Spockin huutaa matlh jol yIchu', joka on tässä kohden jätetty tekstittämättä.

(Myöhemmin tuotetun mutta aikaisempaan ajankohtaan sijoittuvan Enterprise-sarjan toisen kauden jaksossa "Marauders" klingonin käyttämä siirtokomento on HIjol 'siirrä minut', joka sekin löytyy The Klingon Dictionaryn fraasiluettelosta.)

On huomionarvoista, että useissa kohtauksissa klingonit eivät puhu keskenään klingonia, vaan englantia. Tätä ei pidä ymmärtää niin, että englanti markeeraisi tällöin klingonia. Ajatus nimittäin on, että klingoniupseerit todella käyttävät elokuvassa englantia voidakseen keskustella miehistön ymmärtämättä. The Klingon Dictionaryssa asiaa kommentoidaan seuraavasti (s. 10 - 11):
Those Klingons who know English will use it among themselves to show off their erudition and make their place in society known to all who happen to be listening. Second, English is used when it is thought best to keep servants, soldiers, or even the general populace uninformed. Thus, on a Klingon vessel, the commanding officer will often speak Klingon when giving orders to his crew, but choose English when having discussions with his officers. On the other hand, a Klingon officer may use Klingon in the presence of non-Klingons to prevent them from knowing what is going on. This use of Klingon seems to be quite effective.
Todellinen syy oli varmaan kuitenkin se, että katsojille on hankalampaa seurata ja näyttelijöille vaikeampi näytellä kielellä, jota he eivät todellisuudessa osaa. Elokuvassa on ainakin yksi kohtaus, jossa kielenvalinta kuitenkin kummastuttaa: kun Kruge tajuaa Enterpriselle siirtyneiden miestensä olevan hengenvaarassa Kirkin ja kumppaneiden kytkettyä itsetuhon päälle, hän huuttaa jostain syystä englanniksi "get out of there now!" Toisaalta klingonit tuntien voitaisiin kai ajatella, ettei Kruge halua miehistönsä ymmärtävän, että hän käskee heitä pakenemaan.

Elokuvan lopussa vulkanuslainen papitar puhuu johdonmukaisesti samanlaista thou-kieltä kuin T'Pau vanhan Trekin jaksossa "Amok Time".

The Klingon Dictionaryn ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1985 eli pian elokuvan jälkeen. Vuonna 1992 ilmestyi uusi laitos (ks. kuva ylempänä), joka sisältää materiaalia Star Trek: The Next Generationista sekä viidennestä ja kuudennesta elokuvasta, mutta niistä lisää toisella kertaa.

1 kommentti:

  1. Hesarissa on juttu aiheesta sisältäen myös Marc Okrandin videohaastattelun: http://www.hs.fi/ihmiset/a1412566444999

    VastaaPoista