lauantai 19. joulukuuta 2015

Vanhankirkon puiston piirtokirjoituksia

Helsingin keskustan läheisyydessä sijaitsee Bulevardin, Annankadun, Lönnrotinkadun ja Yrjönkadun rajaama Vanhankirkon puisto eli kansanomaisesti Ruttopuisto. Jälkimmäinen nimitys tulee siitä, että puiston paikalla Kampilla olleelle hautausmaalle haudattiin muun muassa vuoden 1710 ruttoepidemian uhrit, ensiksi mainittu nimitys (virallisemmin Vanha kirkkopuisto) tulee puolestaan siitä, että puistossa sijaitsee vuonna 1826 käyttöön vihitty Vanha kirkko, Nikolain- eli nykyisen Tuomiokirkon valmistumiseen asti alunperin väliaikaiseksi tarkoitettu "uusi luterilainen kirkko", joka on (vuoden 2009 anneksion Helsingin yhteyteen tuomaa sipoolaista Östersundomin kirkkoa lukuun ottamatta) nykyisellään Helsingin vanhin kirkko. Helsingin ensimmäisen, vuoden 1553 tietämillä rakennetun kirkon perustukset löytyvät Vanhastakaupungista, ja Vironniemelle siirretyn kaupungin keskustaan vuonna 1727 valmistuneen Ulrika Eleonoran kirkon entinen paikka löytyy Helsinki-seuran vuonna 1938 merkitsemänä nykyiseltä Senaatintorilta.

Vanhankirkon puisto on tietääkseni ainoa hautausmaa, jossa vietetään aikaa hautakivien seassa kuin missä tahansa puistossa. Lukuun ottamatta Suomen ja Viron sisällissodissa kaatuneita sotilaita puistoon ei ole haudattu ihmisiä vuoden 1829 jälkeen, jolloin nykyinen Hietaniemen hautausmaa otettiin käyttöön ruumiiden löyhkästä huolestuneiden asuntosijoittajien suureksi helpotukseksi. Puistossa on säilynyt 48 hautakiveä vuosilta 1790 - 1829. Lisätietoa näistä haudoista löytyy Sirkka Impolan teoksesta Vanhan kirkon varjossa: Ulrikan kirkkomaalta Vanhaan kirkkopuistoon (1987), Sylvi Möllerin vihkosesta Vanhankirkon puisto (1956) sekä Sveaborg-Viapori-projektin blogista.

Tässä kirjoituksessa ja sen jatko-osissa tulen julkaisemaan ainakin osan Vanhankirkon puiston kirjoituksista. Siltä osin kuin en etenkään vanhempien hautakivien koluttuuden johdosta tuo varsinaisesti mitään uutta tietoa päivänvaloon, on kyseessä tekosyy vietttää vapaa-aikaa puistossa harrastamassa eräitä epigrafiikan käytännöllisiä puolia. Kommenttieni runsaus ja rönsyily heijastelevat totuttuun tapaan omia kiinnostuksen kohteitani.

Puisto jakautuu kulmasta kulmaan kulkevien teiden avulla neljään osaan. Aloitan tässä kirjoituksessa Bulevardin puoleisesta neljänneksestä, jonka rajaavat Bulevardin lisäksi Bulevardin ja Yrjönkadun sekä Bulevardin ja Annankadun kulmasta lähtevät tiet jättäen kuitenkin pois portista oikealle, hautausmaan tien ja Bulevardin väliin jäävän ruohoalueen yksitoista kiveä.

Hautausmaan portti, taustalla Bulevardi 10 ja 12.

Vaikka puistolla ei ole enää aitaa ympärillään, on keskellä Bulevardin puoleista sivua kuitenkin 1828 valmistunut portti, jonka molemmilla sivuilla on vuonna 1938 Helsinki-seuran kiinnittämät taulut suomeksi ja ruotsiksi:
TÄLLÄ PAIKALLAHÄR LAG DEN
OLI SE HAUTAUSMAABEGRAVNINGSPLATS
JOHON VUONNA 1710DÄR ÅR 1710 UNDER
NELJÄN KUUKAUDENFÖRLOPPET AV FYRA
AIKANA HAUDATTIINMÅNADER 1185 INNEVÅNARE
1185 HELSINGIN ASUKASTAI HELSINGFORS BLEVO
ULKOA TULLUTJORDADE
KAUHEA RUTTOAV EN UTIFRÅN KOMMANDE
SURMASI SILLOINHEMSKA PEST
KAKSI KOLMANNESTABORTRYCKTES DÅ
HELSINGINTVÅ TREDJEDELAR AV
ASUJAMISTOSTA.HELSINGFORS
BEFOLKNING.
SINUN TURVASI ON IKIAIKAINENEN TILLFLYKT ÄR HAN URTIDENS
JUMALAGUD
SINUA KANNATTAVAT IANKAIKKISETOCH HÄRNERE RÅDA HANS EVIGA ARMAR
KÄSIVARRET
5.MOOS 33:275.MOS 33:27
Helsingin kantahistorijoitsijalta Henrik Forsiukselta (1733 - 1813) peräisin olevaan vainajalukuun sisältyy myös ulkopaikkakunta- ja -maalaisia: helsinkiläisiä ruttoon kuoli vain noin 650. Alla ote Forsiuksen pro gradu -väitöskirjasta Historisk och oeconomisk beskrifning öfwer stapel-staden Helsingfors uti Nyland (1757):
År 1710. i början af Auguſti månad, begynte en ſtark Päſt fwärma här i Staden, och warade til begynnelſen af December månad ſamma år. Par ſtyckna qwinfolck, ſom ifrån Lifländſka ſidan kommo hit öfwer, berättes hämtat denne ſwåra gäſt hit med ſig; ty de hus, der de togo ſit härbärge, hade förſta känning häraf. Hwilken alt mer och mer utbredde ſig, ſen wårt krigsfolk ifrån ſamme ort kommit tilbaka til Porkala. I denne ſot afled härftädes 1185. perſoner, med främmande inberäknade, af hwilka en ſtor del på kampen äro begrafne, hwareft ännu förekomma tydeliga ſpår och wedermälen häraf. På det ingen må tänka, at man efter behag utnämnt antalet af de genom peſten mördade perſoner, och, at man nog ſtort tilſkurit, wil jag til wiſſhet nämna, at detta ſå wäl, ſom ſtörſta delen af det ſom följer, är anteknadt uti förſamlingens Kyrkoböcker.
"Ulkoa tullut" viittaa siis siihen, että rutto tuli ensin eräiden naisten ja sitten sotilaiden mukana Liivinmaalta. Tähän ruttoepidemiaan kuolleiden hautakiviä ei valitettavasti Ruttopuistosta löydy.

Ensimmäinen hautakivi löytyy käännyttäessä portilta vasemmalle:
HÄR HVILA ÖFVERSTE-LÖJTNANTEN
CARL JOHAN NORDENSTAM.
FÖDD I STOCKHOLM 1754
OCH DÖD HÄRSTÄDES
DEN 6 SEPTEMBER 1825
OCH
HANS HUSTRU
MARIA CHARLOTTA
STANDERTSKJÖLD
FÖDD PÅ VANNANTAKA GÅRD I TAVASTLAND
DEN 22 DECEMBER 1776
OCH DÖD PÅ SVEABORG DEN 6 JULI 1807
Tässä lepäävän everstiluutnantti Carl Johan Nordenstamin ja hänen (ilmeisesti oikeasti Viaporissa syntyneen) vaimonsa Maria Charlotta Standertskjöldin poika Johan Mauritz Nordenstam adoptoi vanhoilla päivillään Herman Standertskjöldin. Herman Standerskjöd-Nordenstam tunnetaan ehkä parhaiten "Laukon paronina", joka hääti torppareita Laukon kartanon mailta vuonna 1907, mutta hänen muistonsa elää myös Hermannin kaupunginosan nimessä. Hermanstad I oli alunperin yksi hänen omistamansa Kumpulan kartanon maista erotettuja vuokratonttialueita, mutta Helsingin kaupunki osti alueen vuonna 1893 ja liitti sen Helsinkiin 1906. Hermannissa toimi sittemmin luultavasti Suomen tunnetuin nuorisoseura.

Jatkettaessa eteenpäin oikealla on Helsingin valtauksessa kuolleiden saksalaisten sotilaiden 1920 paljastettu muistomerkki. Bulevardinpuoleisella sivulla on veistoksen molemmille puolille jaettuna on teksti:
DEN·IM·KAMPF·UMHELDEN·ER-
HELSINGFORSRICHTETE
UM·APRIL·1918    DIESES·DENK-
GEFALLENENMAL·DIE·DANK-
DEUTSCHENBARE·STADT·
'Helsingin taistelussa huhtikuussa 1918 kaatuneille saksalaisille sankareille pystytti tämän muistomerkin kiitollinen kaupunki.' Muilta sivuilta löytyvät vainajien nimet, sotilasarvot ja yksiköt. Muistomerkin tekstissä u ja v on molemmat kirjoitettu V-kirjaimella, mutta olen tässä erottanut ne toisistaan. Annankadun puoleinen sivu:
ALFR. HÖPPNER✠E. GRAICHEN✠PIUS GERWECK
GEFREIT. KARAB.REG·OB.MATR. S.M.S. WESTF.·KRAFTFAHR.A.KRFTW.K.208
A. HOFFMANN✠HERM. VOGES✠ERICH RASCHIG
KARAB. KARAB.REG.·OB.MAAT. S.M.S. POSEN·FL.ZG. MATR, FL.ST.HFORS
WALT. MÖBIUS✠HANS LANGE✠M. KRETSCHMAR
GEFREIT. KARAB.REG.·LEUTN.D.R. KAR.REG.·JÄGER RES.JÄG.3.3
ARNO SIEGEL✠A. SCHINDEWOLF✠HEINR. ZIEMER
KARAB. KARAB. REG.·TELEGR. FERNSPER.ABT.512·JÄGER RES.JÄG.3.3
F. GUMNICR✠JOSEPH HÖTTE✠HERM. BOCK
ULAN 1.GARD.UL.REG.·ULAN 3.GARD.UL.REG.·GEFREIT. RES.JÄG. 3.3
ERNST RICHTER✠MAX THOMAS✠WALT HEMPEL
GEFREIT. KARAB.REG.·OB.JÄG. RES.JÄG.B.3·KARAB. KAR.REG.1.SCHW.
RICH. NIENDORF✠J. KÄSEMEYER✠R. CH. R. WOLF
JÄGER JÄG.BAT. 4·ULAN 3.GARD.UL.REG.·OB.MART. 5.MIN.R.HALBFL
ADOLF STOLTZ✠OTTO PARLOW✠OSK. KIPPING
OB.JÄG. JÄG.BAT. 14·OB.MATR. S.M.S. BEOWULF·GEFR. KAR.REG.4.SCHW.
Kuudennella, kahdeksannella ja kymmenennellä rivillä lukee lopussa virheellisesti "RES.JÄG.3.3", eikä "RES.JÄG.B.3" (3. reservijääkäripataljoona). Syy lienee ollut konseptin epäselvä käsiala yhdistettynä kaivertajan ajattelemattomuuteen. Itse kaiverruksen kirjasinlajissa B ja 3 ovat selvästi erilaisia.

Lönnrotinkadun puoleinen sivu:
✠C.GOTTLASS✠C.ROSENKRANZ✠HEINR.BUNTE✠A.WILDGRUBER✠
·LANDST. JÄG.BAT.4·GEFR. RES.JÄG.B.3·JÄGER JÄG.BAT.4·SERG. GEB.ART.ABT. 2·
O.HEINEMANN✠G.BLAUFUSS✠S.KACZMAREK✠J. MAJEWSKI✠OTTO BURWITZ✠MAX STEINER
GEFREIT. JÄG. BAT. 4·OB.JÄG.JÄG.BAT.4·JÄGER RES.JÄG.B.3·JÄGER RES.JÄG.B.3·SERG.GARD.UL.REG.·JÄGER JÄG.BAT.6
F.BACZKEVIZ✠OTTO ASMUS✠MAX VOIGT✠HERM. WEDLER✠EUG. PLÜSCHKE✠HEINR. KLOOKE
LANDW. JÄG. BAT. 4·JÄGER JÄG. BAT.4·UNT.OFF. KARAB. REG.·B.MAAT. S.M.S. POSEN·GEFR. 1. GARD. UL.REG.·JÄGER. JÄG.BAT.14
WALT. ENGEL.✠ALFR. VEHSE✠A. SPENGLER✠ADOLF FEHSKE✠HELM.RUMP✠EMIL THIELE
JÄGER JÄG. BAT. 4·JÄGER JÄG. BAT. 4·KARAB. KARAB. REG.·OB.MATR. S.M.S. POSEN·ULAN 1.GARD.UL.REG.·SERG. RES.JÄG.B.3.
F. DITTMAR✠HEINR. BOLLIG✠W. ZÄNGLER✠W. HIRSCHFELD✠KARL NEHLER✠FR. WEGENER
GEFREIT.JÄG.BAT.4·JÄGER RES.JÄG.B.3·GEFR.GEB.ART.ABT. 2·OB.SIGN.G. S.M.S. POSEN·ULAN 1.GARD.UL.REG.·GEFR. 3.GARD.UL.REG
F. KÖHLER✠KARL ULLRICH✠AUG. MICKEL✠KURT WITTIG✠RICH.KIRSTEN✠KARL BITTER
JÄGER JÄG.BAT.4·JÄGER RES.JÄG.B.3·KARAB. KARAB.REG.·OB.B.MAAT. S.M.S. POSEN·OFF.STELLV. JÄG.BAT.14·V.WCHTM.KARAB.REG.
OTTO GUTH✠JOH. SCHMIDT✠ADOLF RIPPICH✠HUGO MATTEN✠A. BORUTZKI✠KURT KREISEL
JÄGER JÄG. BAT. 4·JÄGER RES.JÄG.B.3.·UNT.OF.FLIEG.ABT.·MATR. S.M.S.WESTFALEN·OB.JÄG.JÄG.BAT.14·KARAB.KARAB.REG.
✠RICH. HOPPENZ✠HANS SCHIDLEWSKI✠JOSEF BRÜNE✠
·SERGEANT RES.JÄG.B.3·SCHÜTZE GEB.M.G.ABTLG.229·JÄGER JÄGER-BAT.14·
Yrjönkadun puoleinen sivu:
CARL MATTHES✠FRIEDR. EBERT✠GUST. GERCKE
GEFR. 1. GARD.UL.REG.·ULAN 1. GARD.UL.REG.·ULAN 1. GARD.UL.REG.
WALT. KRIEGER✠MAX ROSKI✠PAUL WIRTH
ULAN 1. GARD.UL. REG·ULAN 1. GARD.UL.REG.·ULAN 1. GARD.UL.REG.
GEORG RAABE✠H. RAV.ENBERG✠WERN. WOLFF
ULAN 1. GARD.UL. REG·ULAN 1. GARD.UL.REG.·GEFR. 1. GARD.UL.REG.
ROBERT GAND✠ERNST WOLF✠HUB. HÖHNE
ULAN 1. GARD.UL.REG.·ULAN 1. GARD.UL.REG·ULAN 1. GARD.UL.REG.
ALFR. GÖRLITZ✠LEO GRZENIA✠C. SCHNEIDER
ULAN 1. GARD.UL.REG.·ULAN 1. GARD.UL.REG.·GEFREIT. JÄG.BAT. 4
WILH. SCHMITZ✠JOH. HINRICH✠OSK. NAUMAN
ULAN 1. GARD.UL.REG.·V.WCHTM. 1.GARD.UL.REG.·GEFREIT. JÄG. BAT. 4
H. WIECKHORST✠PAUL JÜTTNER✠WALTER MAX
ULAN 1. GARD.UL.REG·GEFR. 1. GARD.UL.REG.·GEFREIT. JÄG.BAT. 4
ERWIN THURAU✠MAX KUHN✠ARTUR VATER
GEFR. 1. GARD.UL.REG.·V.WCHTM. 1. GARD.UL.REG.·LANDST. JÄG.BAT. 4
Lisäksi tällä sivulla on jalustassa upseerin nimi erillään muista:
WOLFGANG V. GRUBEN
LEUTNANT 1. GARD.UL.REG. GEF. 12. IV. 1918.
Yllä olevissa luetteloissa on eräitä sotilaslingvistisesti huomionarvoisia seikkoja. Puolustushaara, aselaji- tai joukkotyyppikohtaisia alimman sotilasarvon nimityksiä ovat sotamies (Schütze), jääkäri (Jäger), karabinieeri (Karabinier), ulaani (Ulan), nostoväkimies (Landsturmmann) ja matruusi (Matrose). Seuraavaa miehistön arvoa edustavat korpraali (Gefreiter) ja laivaston ylimatruusi (Obermatrose). Viestittämiseen erikoistunut ylimatruusi on kuitenkin yliviestimies (Obersignalgast). Nuorempia aliupseereita ovat alikersantti (Unteroffizier), sitä vastaava ylijääkäri (Oberjäger) ja kersantti (Sergeant) sekä laivaston pursimies (Bootsmannsmaat), yliperämies (Obermaat) ja ylipursimies (Oberbootsmannsmaat), vanhempia varavääpeli (Vizewachtmeister) ja sijaisupseeri (Offizierstellvertreter). Upseeristoa edustavat reserviluutnantti (Leutnant der Reserve) ja muista erillään mainittu luutnantti (Leutnant).

On sinänsä huomionarvoista, että reserviluutnantti rinnastuu sijoittelunsa suhteen miehistöön ja aliupseeristoon. Suomessahan reserviupseerien ja upseerien muodollinen ero poistui vuonna 1939, vaikka termi reserviupseeri elää edelleen Reserviupseerikoulun nimessä: aikaisemmin reserviupseereita puhuteltiin käyttäen reservi-etuliitettä, ja heidän arvomerkkinsä olivat kultaisen sijasta hopeisia, mistä on myös peräisin vanha termi tinanappi.

(Sotilasarvojen kääntämiseen liittyviä kysymyksiä olen käsitellyt täällä.)

Vainajien edustamat joukot ovat 1. ja 3. kaartin ulaanirykmentti, 4., 6., ja 14. jääkäripataljoona, karabinieerirykmentti, 3. reservijääkäripataljoona, 2. vuoristotykistöosasto ja 229. vuoristokonekivääriosasto. Laivastosta mainitaan 5. miinanraivaajapuolilaivue, taistelulaivat SMS Posen ja SMS Westfalen sekä rannikkopanssarilaiva SMS Beowulf. Muista joukoista mainitaan Helsingin lentoasema (Flugstation Helsingfors) ja 228. autokolonna (A. Kraftwagenkolonne 228).


"Den deutschen Helden".

Henkilötietoja on syytä verrata Jarmo Niemisen laatimaan luetteloon Helsingin sotasurmat -sivustolla tai Jari Eerolan luetteloon, joka kattaa kaikki Suomen sotatoimissa kuolleet tai kadonneet saksalaissotilaat. Lisätietoja muistomerkissä mainituista henkilöistä löytyy myös Suomen sotasurmat 1914 - 1922 -projektin sivuilta. Näistä lähteistä käy muun muassa ilmi, että kaikki muistomerkkiin merkityt henkilöt eivät kaatuneet Helsingin valtauksessa, vaikka kirjoituksesta voisi niin päätellä.

Saksalaisen laivasto-osaston tappiot selittyvät Helsingin taistelun osalta sillä, että Posenin ja Westfalenin miehistöstä koottiin maihinnousuosasto, joka sai tehtäväkseen ottaa haltuunsa Katajanokan. Tervaluodon luo ankkuroituneen Beowulfin miehistöön kuulunut Otto Parlow ja Posenin miehistöön kuulunut Hermann Voges eivät kaatuneent taistelussa.

Helsingin valtauksen yhteydessä saksalaiset valtasivat punaisilta kaksi tykkivenettä, Golubin ja Pingvinin, jotka he nimesivät oletettavasti rannikkopanssarilaiva Beowulfin mukaan kekseliäästi Beoksi ja Wulfiksi. Myöhemmin nämä alukset luovutettiin Suomen merivoimille, minkä jälkeen ne nimettiin uudelleen Uusimaaksi ja Hämeenmaaksi vanhan saaristolaivaston perinteitä noudattaen. Molemmat alukset palvelivat sekä talvi- että jatkosodassa. Merisotakoulun ensimmäistä johtajaa Rudolf Dillströmiä (1885 - 1928) mytologiset nimet kiinnostivat siinä määrin, että hän innostui kääntämään muinaisenglanninkielistä Beowulf-eeposta suomeksi. Työ jäi valitettavasti kesken hänen ennenaikaisen kuolemansa vuoksi, mutta hän ehti julkaisemaan myös teoksen Kalevala ja meri (1927), joka on yksi tämän kirjoituksen esikuvista.

Toisin kuin suomalaisten muistomerkkiin (ks. alempana), ei saksalaisten monumenttiin ole kirjattu sen suunnittelijoiden nimiä. Nimeämättömät taiteilijat ovat kuvanveistäjä Gunnar Finne (1886 - 1952) ja arkkitehti Johan Sigfrid Sirén (1889 - 1961), mikä ehkä selittää kiven ulkoisen yhtäläisyyden eduskuntataloon.

Saksalaisten muistomerkin takana on vanhempaa kautta edustava hautakivi:
HÄR UNDER HVILAR
FRAML. MAJOREN O. RIDD:
JOHAN G: FOCKS
ENKA
FRIHERRINNAN
Ulrica Beata
Rehbinder
FÖDD D. 7. OCTOB: 1747.
DÖD D. 9. MAJ 1825.

Af ett tacksamt barnbarn
U. J. F. F.
Kiitollisen lapsenlapsen nimi on Ulrika Johanna Fredrika Furuhjelm.

Lähellä Annankadun ja Bulevardin kulmaa makaa seuraava hautakivi:
Trädgårds Mästaren
A. J. Lönnroths
kära Maka
M. C. Bollström
hvilken efter 4 års sammanlefnad
och uti dess 33 ålders år afled
d. 8 Oct 1826
Huolimatta näennäisen vaatimattomasta puutarhurin ammatistaan Anders Johan Lönnroth ei erityisemmin säästellyt vaimonsa hautajaiskuluissa, mistä todistuksena tämä Margaretha Christina Bollströmin hautakivi on säilynyt.

Palattaessa portille ja käännyttäessä oikealla näkyy vasemmalla Helsingin valtauksessa kuolleiden suomalaisten sotilaiden muistomerkki. Annankadun puoleisella sivulla on värssyjä suomeksi ja ruotsiksi:
Kaunis on, Isänmaa
Elo, kuolo sun kasvojes
eessä
Helppoa Nukkua on
Mullassa Maan vapa-
han.

FALLNA FÖR FINLAND
SÖNERNA SLUMRE
LUNGT I DEN FRIKÖPTA
FÄDERNEJORDEN
Etenkin suomenkielinen teksti sisältää kaikuja elegisestä distikhon-mitasta. Ruotsinkieliset säkeet ovat jonkinlaista katalektista daktyylista dimetriä (kolmas säe on tosin akatalektinen). Jalustassa on seuraava teksti suomeksi ja ruotsiksi:
KIITOLLISUUDELLA HELSINGIN KAUPUNGILTA
MED TACKSAMHET AV HELSINGFORS STAD
Yrjönkadun puoleisella sivulla on luettelo kaatuneista, jotka haudattiin tälle paikalle 19.4.1918:
LAURI ILMARI PUHAKKA
IVAR HELENIUS
NIILO WALFRID ESKOLA
ALBERT HOLMGREN
PAAVO LIETARE
HARALD JOHANNES OHLSTRÖM
EMIL PITKÄNEN
HJALMAR WALLENIUS
OSKARI LYYTINEN
JOHN CAMPBELL
ILMARI AIRAKSINEN
KAARLO TURIA
YRJÖ KORHONEN
ELON HÄLLUND
AXEL WESTERLUND
LAURI PALMROOS
KAARLE AUGUST KURKELIN
GUNNAR SALIN
KAATUIVAT HELSINGIN VAPAUTUKSESSA
STUPADE VID
HELSINGFORS
BEFRIELSE 12/IV 1918
Myös yllä olevat suomalaisten nimet yksityiskohtaisempine tietoineen löytyvät Jarmo Niemisen laatimasta luettelosta. Jalustan Yrjönkadun puoleiselta sivulta löytyy kaiverrettuna tämän funktionalistis-klassillisen muistomerkin suunnittelijoiden nimet:
ELIAS ILKKA
ERIK BRYGGMAN
Elias Ilkka (1889 - 1968) oli kuvanveistäjä, Erik Bryggman (1891 - 1955) puolestaan arkkitehti.

Muistomerkin takana on yksi pystyssä oleva hautakivi:
Här hvilar
Commerce Rådet
Jacob Wendelius
med fyra barn
Marie, Berndt, Lars och Wendla.
Han var född d. 20 Nov. 1762; död d. 27 Jan. 1817,
I tjugu år var han den huslig sällhetens
föresyn såsom Make och Far.
Dens stoft
förtjenar tacksamhet,
som i medmenniskors lycksalighet
sökt och funnit sin egen.
Kauppaneuvos Jacob Wendelius aloitti uransa laivastossa yleten kapteeniksi (ru. kapten), ryhtyen sitten kauppalaivan kapteeniksi ja lopulta merkittäväksi teollisuusyrittäjäksi ehtien toimia vielä Helsingin uudelleenrakentamiskomiteassakin.

Edellisen hautakiven läheisyydessä makaa kivi, josta erottuu heikosti siihen kaiverrettu kruunu ja kilpi. Möllerin mukaan kyseessä on aatelisvaakuna, joka "ei kuulu millekään maassamme tunnetulle aatelissuvulle". Muistomerkin edustalla on kaksi muuta makaavaa hautakiveä, joista toisessa on seuraava kirjoitus:
Rad och Handelsmannen
G. Gardberg,
Född 17 24/1 46 död 18 22/12 25
Dess kära Maka
C. Hellström,
Född 17 15/10 död 18 28/1 24,
jemte Dotter
C.E: Gardberg
Född 17 13/2 79 död 18 19/3 22.
blefvo här åter förenade.
Haudassa lepäävät raatimies ja kauppias Gustaf Gardberg vaimonsa Christina Hellströmin ja heidän tyttärensä Christina Elisabeth Gardbergin kanssa. Edellisen vieressä olevassa, vaikeammin luettavassa kivessä on puolestaan seuraava teksti:
Referendarie Sekreteraren
Mag. Carl. Georg. Ekmark
hvilar här med två förutgångna Barn
han föddes den 18 Maji 1783.
Afsomnade den 17 Nov 1822.
Åt dett växande slägtets bildning och em[-]
betsmanna värf egnades hans korta lefnad[s]
dagar. I en bättre verld beskäres honoṃ
lönen för troget fyllda pligter.
-
Hans minne lefver kärt hos maka,
barn, anförvandter och vänner.
Huomattavan yksityiskirjaston omistaneen esittelijäsihteeri Carl Georg Ekmarkin hautakirjoitus viittaa hänen virantoimitukseensa Porvoon kymnaasin filosofian ja luonnonhistorian lehtorina sekä senaatin kirkollisasiaintoimituskunnan virkamiehenä.

Ekmarkin pro gradu -väitöskirja De difficultate proprietatem vocabulorum in lingua Hebraea constituendi (1805) käsittelee heprean sananjohto-oppia, mutta hän toimi myöhemmin praeseksenä (eli varsinaisena tekijänä) kaksiosaisessa pro exercitio -väitöskirjassa Elegantioris latinitatis theoria e Cicerone & Quintiliano (1811), joka käsittelee roomalaista retoriikkaa pohjaten Ciceroon ja Quintilianukseen. Väitöskirjassa käsitellään muun muassa latinan ortografiaa, jonka määritelmäksi annetaan "recte scribendi ac pronuntiandi scientia" ('oikein kirjoittamisen ja ääntämisen tiede', 9) viitaten Quintilianukseen, mutta viitatussa kohdassa (Inst. 1,7,1) puhutaan suoranaisesti vain kirjoittamisesta eikä ääntämisestä. Quintilianuksen luettelemista lähteistä (1,6,1) auctoritas eli (auktoreiden) auktoriteetti on Ekmarkin mukaan ääntämyksen tapauksessa ongelmallinen, sillä antiikin kirjailijat eivät luonnollisesti ole enää keskuudessamme, ja heidän kirjallisiin tuotoksiinsa perustuvat tiedot osoittavat heidän ääntämyksensä olleen hyvin erilaista kuin Ekmarkin aikana ("a noſtra loquendi conſuetudine maxime abhorrentem fuisſe"). Yksityiskohdista mainitaan seuraavat:
Sic novimus in consonantibus: B cum P, D cum T, ſæpisſime confusa; H in medio & M in fine vix audita fuisſe; C ut vernacula K, minime ut Z, T ubique, etiam ante I, ſequente vocali, dure, non molliter ut Z, pronuntiata fuisſe, cet. In vocalibus: A in E & I, E in I, U in O, ſæpe commutata fuisſe. In diphthongis: utramque vocalem, in primis priorem auditam fuisſe. In tono ſ. accentu; omnes breves ſyllabas ita correptas fuisſe, ut vix audirentur; longas contra ſic productas, ut vocalis dupliciter pronuntiaretur. (10)
'Tiedämme konsonanttien osalta: b ja d sekoittuivat usein p:n ja t:n kanssa; sanansisäinen h ja sananloppuinen m ovat ääntyneet heikosti; c on ääntynyt kuten kansankielen k, ei kuten z; t on ääntynyt kaikkialla, myös i:n edellä, vokaalin seuratessa kovana eikä pehmeänä kuten z. Vokaalien osalta: a muuttui usein e:ksi ja i:ksi, e i:ksi ja u o:ksi. Diftongien osalta: molemmat vokaalit, etenkin ensimmäinen, ääntyivät. Toonin eli aksentin osalta: kaikki lyhyet tavut olivat niin lyhennettyjä, että tuskin kuuluivat; pitkät tavut olivat puolestaan niin venytettyjä, että vokaali ääntyi kaksinkertaisena.'

Lopun maininta lyhyistä ja pitkistä tavuista näyttäisi sekoittavan tavun pituuden vokaalin pituuteen ja vielä sanapainoonkin, mikä ei ole oikeastaan yllättävää. Yllä olevan lainauksen perusteella vaikuttaisi siltä, että Ekmarkin aikaan olisi äännetty esimerkiksi "tseesar" ja "tsiitsero". Nykyään suomalaiset latinistit ääntävät c:n ja t:n aina kovina, mutta diftongit ae ja oe on edelleen tapana ainakin Turun ulkopuolella ääntää pitkinä e-äänteinä ("keesar" ja "kikeroo"): consuetudo on toisinaan vahvempi voima kuin ratio. Latinan historiallista ääntämystä, konventionaalista kouluääntämystä ja keskiajan latinan kansallisia erityispiirteitä käsittelen lisää ehkä toisella kertaa.

Näissä merkeissä toivotan lukijoille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

torstai 10. joulukuuta 2015

Ritarihuoneen latinaa

Olin viime viikolla Ritarihuoneella ja käytin tilaisuuden hyväkseni taltioidakseni siellä näkemiäni latinankielisiä kirjoituksia. Periaatteessa tämä kirjoitus siis jatkaa Helsingin latinankielisiä piirtokirjoituksia käsittelevää sarjaa.

Tultaessa pääovesta sisään aulan vasemmalla seinällä näkyy seuraava kirjoitus:
G·TH CHIEWITZ
HANC DOMUM AEDIFICAVIT
'Georg Theodor Chiewitz rakensi tämän talon.' Teksti on maalattu mainitun ruotsalaissyntyisen turkulaisarkkitehdin muotokuvan ympärille, kuten alla olevasta kuvasta näkyy.


Noustaessa aulan perällä olevia portaita ylös on välikerroksessa jääkäriliikkeeseen osallistuneiden aatelisten muistolaatta, jossa on seuraava latinankielinen teksti:
PRO GLORIA ET PATRIA

FACTA DICTIS MELIORE
'Kunnian ja isänmaan puolesta; teot ovat parempia kuin sanat.' Nämä rivit voi lukea joko yhteen ('teot isänmaan ja kunnian puolesta' jne.) tai erikseen. Kaiverruksessa on hieman erikoinen virhe, sillä yksikön ablatiivin meliore sijaan siinä tulisi tietenkin olla monikon nominatiivi meliora, missä muodossa lause löytyy myös erään harvinaisen aktivistimitalin taustapuolelta. (Teksti olisi teoriassa mahdollista lukea kaiverretussa muodossaan merkitsemään 'sanoilla paremmaksi tehdyn isänmaan ja kunnian puolesta', mutta on vaikea kuvitella, että tämä olisi ollut tarkoitus.)

E:n poikkiviivat erottuvat kuvassa heikohkosti.

Laattaan jäljennetty jääkärimerkki, joka jaettiin suurimmalle osalle Saksassa koulutetuista jääkäreistä "Suomen naisten" nimissä, oli naiskagaalin aktivistien Elin Malinin ja Elin Nylanderin keksintö. Jääkärimerkin pohjana on rautaristiä muistuttava mantuanristi, jonka ympärillä on seppele ja keskellä numero 27, joka viittaa suomalaisista vapaaehtoisista koottuun Preussin kuninkaalliseen jääkäripataljoona nro 27:ään. Numeroiden muodosta johtuen merkkiä näkee toisinaan asetettuna ylösalaisin.

Jääkärilaattoja vastapäätä on kuningas Kustaa II Aadolfin rintakuva, jonka jalustassa lukee kuninkaan nimi latinisoidussa muodossaan:
GUSTAVUS
II
ADOLPHUS
'Kustaa II Aadolf.' Nimet Kustaa ja Aadolf ovat germaanista alkuperää, ja niiden latinannokset on tehty lisäämällä niihin us-pääte. Vastaavaa tehdään nykyäänkin, esimerkiksi liettuankielinen muoto kyseisestä nimestä on Gustavas II Adolfas. "Gustavus II Adolphus" mainitaan myös maapäiväobeliskissa Helsingin Vanhassakaupungissa.

Portaiden yläpäässä on kolme eri sotien muistolaattaa, joista vasemmanpuolimmaiseen on kaiverrattu seuraava latinankielinen otsikko:
PRO PATRIA DIMICANTES
ANNIS MXCXLI-MCMXLIV
MORTEM OCCUBUERUNT
'Isänmaan puolesta kamppaillessaan vuosina 1941 - 1944 kaatuivat.' Taulu sisältää siis jatkosodassa kaatuneet aateliset. Keskimmäisessä taulussa lukee:
PRO LIBERTATE PATRIAE ANNO MCMXVIII
PUGNANTES CECIDERUNT
INERMES NECATI
'Isänmaan vapauden puolesta vuonna 1918 kaatuivat taistellessa / tapettiin aseettomina.' Nimet on jaettu kahteen sarakkeeseen, joiden otsikoista käy ilmi, kuolivatko henkilöt sisällissodan taisteluissa vai terrorin uhreina. Jälkimmäisen luettelon ensimmäinen nimi on Alexander Aminoff (1888 - 1918), jonka punakaartilaiset tappoivat Pekkalan kartanossa Ruovedellä.

Oikeanpuolimmaisen taulun otsikko on:
VITAM DEDERUNT PRO LIBERTATE PATRIAE
ANNIS MCMXXXIX-MCMXL
'Elämänsä antoivat isänmaan vapauden puolesta vuosina 1939 - 1940.' Kyseessä on siis talvisodassa kaatuneiden luettelo. Minulle toistaiseksi epäselvistä syistä alimpana muista erillään on seuraava nimi:
GUSTAFSSON · KNUT ALEXANDER
CUSTOS ET ADIUTOR NOBILITATIS
'Gustafsson, Knut Alexander, aateliston vartija ja auttaja.'

Portaikon ja istuntosalin välisen valiokuntahuoneen länsiseinällä on Robert Wilhelm Ekmanin maalaus, jonka kehyksen alaosassa olevasta laatasta käy ilmi maalauksessa kuvattu tapahtuma:
MAGNUS DUX FINLANDIAE
IMPERATOR ALEXANDER II
ORDINES FINLANDIAE SALUTAT
CONCILIUM POPULI AUSPICANS
DIE 18 · SEPT · A · 1863
'Suomen suuriruhtinas, keisari Aleksanteri II tervehtii Suomen säätyjä avatessaan valtiopäivät syyskuun 18. päivänä vuonna 1863.' Mainitut valtiopäivät olivat järjestyksessä toiset Suomen suuriruhtinaskunnassa.

Samaisen huoneen eteläseinältä löytyy kuparipiirrokset Tukholman ritarihuoneesta nähtynä kahdesta eri suunnasta. Piirrosten otsikot ovat:
PALATIVM ORDINIS EQVESTRIS,
Lacum Mäler verſus,

PALATIUM ORDINIS EQUESTRIS Urbem verſus
'Ritarisäädyn palatsi Mäler-järven suuntaan; ritarisäädyn palatsi kaupungin suuntaan.' Kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että Tukholman ritarihuone on pienempi kuin Helsingin.

Muutama sana ortografiasta lienee paikallaan. Suuraakkosilla latinaa kirjoitettaessa käytetään u-kirjaimena joko vanhempaa V-muotoa tai U:ta. Nykyään latinaa kirjoitettaessa on tapana erottaa vokaalinen u konsonanttisesta v:stä (paitsi qu- tai ngu-yhdistelmissä), mutta i:n ja j:n tapauksessa vastaavaa eroa ei enää tehdä, vaan molemmissa tapauksissa käytetään i-kirjainta. Alempi yllä olevista otsikoista vastaa siis nykykäytäntöä ſ-kirjainta lukuun ottamatta.

Istuntosalin seiniltä löytyvissä aatelissukujen vaakunoissa on latinankielisiä vaalilauseita, joita en yrittänyt kerätä, mutta niitä voi halutessaan etsiä täältä.

Loppukevennykseksi sopinee pieni aatelistarina. 1600-luvun alussa ylempänä mainitun Kustaa II Aadolfin isä, kuningas Kaarle IX kamppaili Puolan kuninkaan Sigismund III:n kanssa paitsi Ruotsin kruunusta, myös Liivinmaan hallinnasta. Syyskuussa 1605 käydyssä, ruotsalaisille tuhoisassa Kirkholman taistelussa Kaarle IX menetti hevosensa, mutta ratsumestari Henrik Wrede antoi hänelle omansa, mikä johti kuninkaan pelastumiseen Wreden itsensä jäädessä vihollisen ratsuväen jalkoihin. Kiitollinen kuningas palkitsi Wreden postuumisti vapaaherran arvolla ja läänityksellä Elimäestä. Mika Waltarin romaanissa Kuka murhasi rouva Skrofin? (1939) ja tähän perustuvassa elokuvassa Kaasua, komisario Palmu (1961) tarina on lainattu Kurt Kuurnan ("af Kurström") esi-isän aateloinnin syyksi. Mainittakoon myös, että Henrik Wreden pojanpojanpojan mukaan on nimetty bastioni Suomenlinnan Susisaaressa.